Kategoria kirjoituksia kuvataideterapiasta

Tammikuu 2021

Taide kotiäidin elämässä

Tämä blogiteksti käsittelee omaa lapsiperhearkeani tyttäreni vauvavuodesta nykypäivään ja pohdintaa taiteen tärkeästä ja voimaannuttavasta merkityksestä. Halu kirjoittaa tästä teemasta kumpuaa myös toiveesta rohkaista muitakin samassa elämäntilanteessa olevia saamaan luovista toiminnoista voimaa ja jaksamista itselleen. Toki arki pienten lasten kanssa on luovaa jokatapauksessa, mutta varmasti jokainen vanhempi tarvitsee hengähdystaukoja ja taide voi tarjota siihen hyvät puitteet.

Kuka olen

Kerron ensin hieman kuka täällä kirjoittelee. Olen 31-vuotias 1,5-vuotiaan suloisen tytön äiti ja odotamme hänelle on pikkusisarusta syntyväksi maaliskuun alussa. Olen hoitanut tytärtämme kotona hänen syntymästään saakka ja jatkan kotiäidin toimea todennäköisesti aika pitkään myös uuden vauvan synnyttyä.

Taidepolkuni

Kuvataide on aina ollut tärkeä osa elämääni, aivan lapsesta saakka. Muistan elävästi, kuinka lapsena käteni olivat usein niin tussiviivojen peitossa, että kerhokaverini ei uskaltanut ottaa minua piirileikissä kädestä kiinni peläten tussijälkien tarttumista.

Myöhemmin pääsin toiveeni mukaisesti opiskelemaan kuvataiteita Imatran taidekouluun. Taidekoulu opetti minulle paljon, monellakin tavalla. Loppuvaiheessa opintojani pohdin, että haluan tehdä tulevaisuudessa muutakin kun olla taiteilija, mahdollisesti auttaa ihmisiä jollakin tavalla työkseni. Myöhemmin opiskelinkin muuta ja työskentelin erityiskouluilla muun muassa kehitysvammaisten lasten parissa. Tämä työ vasta opettikin elämästä paljon ja olen näistä hetkistä hyvin kiitollinen.
Kuitenkin halu luoda nousi aina uudelleen pintaan ja sainkin taiteilijatyöhuoneen, jossa vietin paljon aikaani päivätyöni lisäksi. Myöhemmin omassa elämässäni tapahtui monia muutoksia, joiden myötä minulle tuli halu opiskella. Löysin ratkaisukeskeisen taideterapian opinnot, joissa pystyin yhdistämään ihmisten auttamisen ja kiinnostuksen kuvataiteisiin. Sittemmin työt taideterapeuttisten taidepajojen ohjaajana ovat tuntuneet kutsumukselta ja ammatilliset tulevaisuuden visiot liittyvätkin tähän alaan.

Elämänmuutos

Lapsen saaminen ja perhe-elämä on ollut minulle suuri ja tärkeä toive. Tämä toive toteutui kun esikoiseni syntyi juhannuksena 2019. Jo raskausaikana pohdin, kuinka käy taiteen ja luovan tekemisen lapsen synnyttyä. Synnytyksen jälkeen meni oma aikansa opetella uusi arki pienen ihmisen kanssa yöheräämisineen, imetyksineen ja ylipäänsä vauvan jatkuvaan läsnäoloon totuttautuen. Oli myös ihanaa saada vain olla ja nauttia vauvakuplasta vastasyntyneen kanssa, se on oma tärkeä aikansa. Kun arki alkoi tasaantua pienen prinsessan kanssa, aloin ohjaamaan viikottaista samaa taideryhmää nuorille mielenterveyskuntoutujille, jota olin ennen äitiyslomaakin pitänyt. Ryhmä oli tärkeä paitsi minulle myös asiakkailleni, joilla saattoi olla isojakin haasteita elämässään. Oli ihanaa päästä pitämään muun muassa saventyöstöpajaa ja ohjata omakuvien maalaamista, kun näin myös onnistumisen elämyksiä ryhmäläisteni kasvoilla. Ryhmän pitäminen voimautti myös minua. Työni lisäksi kaipasin piirtämistä, sitä että saisi upota omaan pieneen transsiin, kuulematta ja näkemättä muuta kuin kynän vedot paperilla, valot, varjot ja viivat. Piirsin yhden kuvan lyijykynällä, sillä halusin ikuistaa muistoksi lapselleni imetyshetkemme. Myöhemmin olin äitien tapaamisessa, jossa tämä imetysaiheinen piirustus tuli esille. Sain toiveen tehdä tilauksesta vastaavanlaisia imetyskuvia. Ensin ajattelin että minulla ei ole aikaa, kun päivät täyttyvät vaunulenkeistä, pyykinpesusta ja ruuanlaitosta, mutta jostain syystä tartuinkin tähän toimeen.

Taide palaa elämääni

Kun aloin piirtämään, en ollutkaan muistanut kuinka paljon olin sitä todella kaivannut. Aina kun sain vauvan päiväunille, hiippailin minun ja puolisoni yhteiseen työhuoneeseen. Koska pääni oli usein jonkin verran väsynyt yöheräilyjen takia, tuntui hyvältä tehdä tilaustöitä. Tilaustöissä oli tarvitsemani ulkopuoliset raamit ja konkretia tekemiselleni. Siinä kohdassa väsyneenä vapaamman taiteen tekeminen ei olisi tuntunut kovinkaan luontevalta. Koen lyijykynän materiaalina myös matalan kynnyksen taidemateriaaliksi, joka sopi loistavasti elämääni pienen lapsen kanssa: helppo ottaa esille, ei vaadi isoja työtiloja eikä aiheuta kemikaalinhajua ja myrkkyjä elimistöön. Parissa tunnissa pääsin toivomaani flow-tilaan ja lopetettuani olin virkistynyt.

Vauvan herättyä alkoivat samat rutiinit: vaipanvaihto, imetys, soseet, tiskit, mutta sillä erotuksella että olin saanut piirtämisestä uutta virtaa. Tuli hyvä mieli kun tiesin että keskeneräinen työ odotti minua myös huomenna, tunne oli sama kun odottaisin jonkun tärkeän ihmisen tapaamista. Tilaustöissä palkitsevaa oli saada työ valmiiksi ja toimitettua tilaajalle, joka oli siitä hyvin iloinen. Taide on kuin vanha ystävä, rinnallakulkija erilaisissa elämäntilanteissa ja on myös läsnä silloin kun vähiten odottaisi. Taide on kulkenut mukanani niin iloissa kuin suruissa, tuoden paljon hyvää. Visioni myös taideterapeuttina on auttaa asiakasta löytämään oma luova voimansa, rohkaista heittäytymään väreihin. Toivoisin että taiteesta nauttiminen olisi mahdollisimman helppoa ja vaivatonta, sillä taide kuuluu kaikille, myös minulle, väsyneelle kotiäidille. Myöhemmin vauvani muututtua käveleväksi ja touhukkaaksi pikkutaaperoksi, on hänkin päässyt nauttimaan taiteen teosta ja tietenkin samoilla välineillä kun äiti. Sain itse myös lisää mieleisiä tilaustöitä, joita olen toteuttanut vielä ihan viime kuukausinakin. Olen kiitollinen, että olen pystynyt saamaan tällä tavalla taiteen osaksi vauva- ja taaperoarkeani, sillä se todella auttaa minua jaksamaan ja tekee minusta myös paremman äidin näille pienille ihmisille. Tämä on ollut myös upea ja yllättävä taideterapeuttinen kokemus, näinkin sen voi kokea.

Lopuksi

COVID-19- pandemia on koetellut yhteiskuntaamme monin tavoin. Moni asia on peruuntunut ja muuttanut muotoaan. Yritän nähdä jokaisessa asiassa myös myönteisiä ja rakentavia puolia ja vaikuttaa niihin asioihin joihin itse voin, ratkaisukeskeisen filosofian mukaisesti. Olen ajatellut, että nämä ajat tarjoavat monelle tilaisuuden tarkastella itseään ja omaa ajankäyttöään. Se antaa tilaa myös pysähtyä oman luovuuden äärelle kun monet ulkomaailman virikkeistä ovat tauolla. Olen huomannut, että kiinnostus taiteeseen ja itseni kehittämiseen sillä saralla on näinä aikoina nostanut päätään omassa elämässäni. Vastaavanlaisia myönteisiä oivalluksia toivon myös lukijalle.

*** Tuija Vanhala | Kirjoittaja on äitiyslomalla oleva ratkaisukeskeinen kuvataideterapeutti ja kuva-artesaani


1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16