Blogi – Terapeutin kynästä

Tällä palstalla julkaisemme kuvataideterapeuttien kirjoituksia liittyen omaan ammattiin ja työnkuvaan. Jos sinulla on kiinnostava, terapeutin ammattiin liittyvä teksti, mikä mahdollisesti kiinnostaa isompaakin lukijakuntaa, ota yhteyttä: posti(a)ratkaisukeskeisettaideterapeutit.fi.

TAMMIKUU 202

Taide kotiäidin elämässä

Tämä blogiteksti käsittelee omaa lapsiperhearkeani tyttäreni vauvavuodesta nykypäivään ja pohdintaa taiteen tärkeästä ja voimaannuttavasta merkityksestä. Halu kirjoittaa tästä teemasta kumpuaa myös toiveesta rohkaista muitakin samassa elämäntilanteessa olevia saamaan luovista toiminnoista voimaa ja jaksamista itselleen. Toki arki pienten lasten kanssa on luovaa jokatapauksessa, mutta varmasti jokainen vanhempi tarvitsee hengähdystaukoja ja taide voi tarjota siihen hyvät puitteet.

Kuka olen

Kerron ensin hieman kuka täällä kirjoittelee. Olen 31-vuotias 1,5-vuotiaan suloisen tytön äiti ja odotamme hänelle on pikkusisarusta syntyväksi maaliskuun alussa. Olen hoitanut tytärtämme kotona hänen syntymästään saakka ja jatkan kotiäidin toimea todennäköisesti aika pitkään myös uuden vauvan synnyttyä.

Taidepolkuni

Kuvataide on aina ollut tärkeä osa elämääni, aivan lapsesta saakka. Muistan elävästi, kuinka lapsena käteni olivat usein niin tussiviivojen peitossa, että kerhokaverini ei uskaltanut ottaa minua piirileikissä kädestä kiinni peläten tussijälkien tarttumista.

Myöhemmin pääsin toiveeni mukaisesti opiskelemaan kuvataiteita Imatran taidekouluun. Taidekoulu opetti minulle paljon, monellakin tavalla. Loppuvaiheessa opintojani pohdin, että haluan tehdä tulevaisuudessa muutakin kun olla taiteilija, mahdollisesti auttaa ihmisiä jollakin tavalla työkseni. Myöhemmin opiskelinkin muuta ja työskentelin erityiskouluilla muun muassa kehitysvammaisten lasten parissa. Tämä työ vasta opettikin elämästä paljon ja olen näistä hetkistä hyvin kiitollinen.
Kuitenkin halu luoda nousi aina uudelleen pintaan ja sainkin taiteilijatyöhuoneen, jossa vietin paljon aikaani päivätyöni lisäksi. Myöhemmin omassa elämässäni tapahtui monia muutoksia, joiden myötä minulle tuli halu opiskella. Löysin ratkaisukeskeisen taideterapian opinnot, joissa pystyin yhdistämään ihmisten auttamisen ja kiinnostuksen kuvataiteisiin. Sittemmin työt taideterapeuttisten taidepajojen ohjaajana ovat tuntuneet kutsumukselta ja ammatilliset tulevaisuuden visiot liittyvätkin tähän alaan.

Elämänmuutos

Lapsen saaminen ja perhe-elämä on ollut minulle suuri ja tärkeä toive. Tämä toive toteutui kun esikoiseni syntyi juhannuksena 2019. Jo raskausaikana pohdin, kuinka käy taiteen ja luovan tekemisen lapsen synnyttyä. Synnytyksen jälkeen meni oma aikansa opetella uusi arki pienen ihmisen kanssa yöheräämisineen, imetyksineen ja ylipäänsä vauvan jatkuvaan läsnäoloon totuttautuen. Oli myös ihanaa saada vain olla ja nauttia vauvakuplasta vastasyntyneen kanssa, se on oma tärkeä aikansa. Kun arki alkoi tasaantua pienen prinsessan kanssa, aloin ohjaamaan viikottaista samaa taideryhmää nuorille mielenterveyskuntoutujille, jota olin ennen äitiyslomaakin pitänyt. Ryhmä oli tärkeä paitsi minulle myös asiakkailleni, joilla saattoi olla isojakin haasteita elämässään. Oli ihanaa päästä pitämään muun muassa saventyöstöpajaa ja ohjata omakuvien maalaamista, kun näin myös onnistumisen elämyksiä ryhmäläisteni kasvoilla. Ryhmän pitäminen voimautti myös minua. Työni lisäksi kaipasin piirtämistä, sitä että saisi upota omaan pieneen transsiin, kuulematta ja näkemättä muuta kuin kynän vedot paperilla, valot, varjot ja viivat. Piirsin yhden kuvan lyijykynällä, sillä halusin ikuistaa muistoksi lapselleni imetyshetkemme. Myöhemmin olin äitien tapaamisessa, jossa tämä imetysaiheinen piirustus tuli esille. Sain toiveen tehdä tilauksesta vastaavanlaisia imetyskuvia. Ensin ajattelin että minulla ei ole aikaa, kun päivät täyttyvät vaunulenkeistä, pyykinpesusta ja ruuanlaitosta, mutta jostain syystä tartuinkin tähän toimeen.

Taide palaa elämääni

Kun aloin piirtämään, en ollutkaan muistanut kuinka paljon olin sitä todella kaivannut. Aina kun sain vauvan päiväunille, hiippailin minun ja puolisoni yhteiseen työhuoneeseen. Koska pääni oli usein jonkin verran väsynyt yöheräilyjen takia, tuntui hyvältä tehdä tilaustöitä. Tilaustöissä oli tarvitsemani ulkopuoliset raamit ja konkretia tekemiselleni. Siinä kohdassa väsyneenä vapaamman taiteen tekeminen ei olisi tuntunut kovinkaan luontevalta. Koen lyijykynän materiaalina myös matalan kynnyksen taidemateriaaliksi, joka sopi loistavasti elämääni pienen lapsen kanssa: helppo ottaa esille, ei vaadi isoja työtiloja eikä aiheuta kemikaalinhajua ja myrkkyjä elimistöön. Parissa tunnissa pääsin toivomaani flow-tilaan ja lopetettuani olin virkistynyt.

Vauvan herättyä alkoivat samat rutiinit: vaipanvaihto, imetys, soseet, tiskit, mutta sillä erotuksella että olin saanut piirtämisestä uutta virtaa. Tuli hyvä mieli kun tiesin että keskeneräinen työ odotti minua myös huomenna, tunne oli sama kun odottaisin jonkun tärkeän ihmisen tapaamista. Tilaustöissä palkitsevaa oli saada työ valmiiksi ja toimitettua tilaajalle, joka oli siitä hyvin iloinen. Taide on kuin vanha ystävä, rinnallakulkija erilaisissa elämäntilanteissa ja on myös läsnä silloin kun vähiten odottaisi. Taide on kulkenut mukanani niin iloissa kuin suruissa, tuoden paljon hyvää. Visioni myös taideterapeuttina on auttaa asiakasta löytämään oma luova voimansa, rohkaista heittäytymään väreihin. Toivoisin että taiteesta nauttiminen olisi mahdollisimman helppoa ja vaivatonta, sillä taide kuuluu kaikille, myös minulle, väsyneelle kotiäidille. Myöhemmin vauvani muututtua käveleväksi ja touhukkaaksi pikkutaaperoksi, on hänkin päässyt nauttimaan taiteen teosta ja tietenkin samoilla välineillä kun äiti. Sain itse myös lisää mieleisiä tilaustöitä, joita olen toteuttanut vielä ihan viime kuukausinakin. Olen kiitollinen, että olen pystynyt saamaan tällä tavalla taiteen osaksi vauva- ja taaperoarkeani, sillä se todella auttaa minua jaksamaan ja tekee minusta myös paremman äidin näille pienille ihmisille. Tämä on ollut myös upea ja yllättävä taideterapeuttinen kokemus, näinkin sen voi kokea.

Lopuksi

COVID-19- pandemia on koetellut yhteiskuntaamme monin tavoin. Moni asia on peruuntunut ja muuttanut muotoaan. Yritän nähdä jokaisessa asiassa myös myönteisiä ja rakentavia puolia ja vaikuttaa niihin asioihin joihin itse voin, ratkaisukeskeisen filosofian mukaisesti. Olen ajatellut, että nämä ajat tarjoavat monelle tilaisuuden tarkastella itseään ja omaa ajankäyttöään. Se antaa tilaa myös pysähtyä oman luovuuden äärelle kun monet ulkomaailman virikkeistä ovat tauolla. Olen huomannut, että kiinnostus taiteeseen ja itseni kehittämiseen sillä saralla on näinä aikoina nostanut päätään omassa elämässäni. Vastaavanlaisia myönteisiä oivalluksia toivon myös lukijalle.

*** Tuija Vanhala | Kirjoittaja on äitiyslomalla oleva ratkaisukeskeinen kuvataideterapeutti ja kuva-artesaani


JOULUKUU 2020

”Creativity is contagious, pass it on” – Albert Einstein

Kuvataideterapiaa elämyksellisyyden ja opetuksen välimaastossa integratiivisen ratkaisukeskeisesti

Ohjasin marraskuussa 2020 Espoon työväenopistossa Omniassa kuvataideterapeuttisen kurssin, jossa käytin jazzmusiikkia työvälineenä ja lähestymistapa oli ratkaisukeskeisen integratiivinen. Kurssin nimi oli ”Koe taiteen terapeuttinen vaikutus Jazzin lumoavassa hengessä”. Tämä on itseni rakentama kokonaisuus, jossa yhdistelen erilaisia elementtejä sekä tekniikoita taideterapeuttisessa viitekehyksessä.

Minulla on oma psykoterapia- ja taidepsykoterapia-vastaanotto sekä opetan ratkaisukeskeistä taideterapiaa. Vastaanottotyössäni Kelan palveluntuottajana terapiasuhteet ovat yleensä useamman vuoden pituisia, jolloin työskennellään syvällisellä tasolla ja prosessinomaisesti. Opetustyössä kuvataideterapeuttiset harjoitukset ovat kiinteästi integroituneet ja vaiheistettu ratkaisukeskeisen lähestymistavan menetelmiin sekä teoriataustaan. Tavoitteena saada sekä omakohtainen terapeuttinen kokemus että oppia uusi menetelmä, jota itsenäisesti voi alkaa toteuttamaan omassa asiakastyössään.

Tässä opiston kurssilla liikuttiin mielenkiintoisella tavalla näiden välimaastossa ja lisäksi syntyi jotain uutta.

Taustaa teemalle sekä toteutustapa

Olen jo 10 vuotta käyttänyt jazzia osana terapiatyötäni. Jazzin terapeuttisiin elementteihin kuuluu, että puhutaan hyvin laajasta musiikin alueesta, jonka materiaali-rikkaus on valtava. Lisäksi on helppo löytää sellaista musiikkia, jota ei tunnista, mutta sen voi kuitenkin ensikuulemalta omaksua. Jazzista löytyy paljon instrumentaalimusiikkia, joka yhdistettynä improvisaation suureen määrään luo hyvät puitteet tunteiden sekä ajatusten sijoittelulle. Terapeuttinen arvo on myös tietynlaisessa autenttisuudessa ja ei-kaupallisuudessa. Jazzissa on luovuutta, vapautta, karismaa ja monitasoisuutta joka inspiroi mielikuvitusta.

Jazzin rooliin tämän kurssin taidetyöskentelyssä kuului tunnelmaan virittäytyminen, rentoutuminen, käsitteillä olevan teeman syventäminen, mielialan säätely sekä luovuuteen rohkaiseminen. Mukana oli myös tarinoita jazzin eri aikakausista, tyyleistä sekä artisteista. Esimerkiksi jazzartistin elämän jokin vaihe tai persoonallisuuden piirre saattoi toimia samaistumisen kohteena.

Ryhmän tavoite ja ryhmäläisten toiveet

Tavoitteita kurssille oli muun muassa omien voimavarojen löytäminen, itsetuntemuksen lisääminen sekä visioiden ja unelmien tarkentaminen. Ryhmäkeskustelut sekä yhteisöllisyyden tunteen luominen kuuluivat myös tärkeänä osana tähän kokonaisuuteen.

Ajatuksena on tutustuttaa kurssilaiset kuvataiteen terapeuttiseen hyödyntämiseen. Kyseessä ei kuitenkaan ole terapiaryhmä. Samalla kurssilaiset saavat mahdollisuuden kokea miten jazzmusiikin kautta on mahdollista kokea uusia ulottuvuuksia tässä prosessissa. Kerroin kurssilaisille että käytämme kurssilla ihan ”oikeita” terapiamenetelmiä, mutta syvyystaso ja lähestymistapa ovat hieman erilaiset. Tämän myötä tutustutin ryhmän myös keskeisiin ratkaisukeskeiseen filosofiaan liittyviin periaatteisiin.

Ryhmäläisistä suurin osa olivat käyneet usealla kuvataidekurssilla aikaisemmin ja hakivat jotain uutta. Jazzmusiikin integroiminen sekä omaan elämään liittyvien asioiden käsittely yhdistettynä kuvalliseen työskentelyyn kiehtoi. Kurssilta haettiin myös taiten tekemisen iloa ja rentoutumista.

Vaikka elettiin korona-aikaa, kurssi toteutettiin livenä; toki meillä kaikilla oli kasvomaskit päällä. Ensimmäisellä kerralla kurssilaisten toiveesta, väläytin pikaisesti kasvojani maskin takaa, että hieman saivat kuvaa siitä millainen ”chibu” on kurssia pitämässä. Kerroin että vaikka olen suunnitellut suuret linjat teemoineen, pystyn myös ottamaan huomioon ryhmäläisten toiveita ja ajatuksia joita syntyy kurssin kuluessa.

Kurssin rakenne

Minulla oli neljän kerran kokonaisuus, johon sisältyi 1,5 tuntia kerran viikossa, keskiviikkoisin klo 18-19.30. Olin rakentanut sisällön niin että ensimmäisellä ja viimeisellä kerralla meillä on helpompia ja kevyempiä aiheita ja kahdella keskimmäisellä käsittelemme hieman haastavampia aiheita. Teemat olivat seuraavat: tavoitteet, riippuvuudet, ulkopuolisuuden tunne sekä unelmat.

Alleviivasin joka kerta, että jokainen tuo esille vain sen verran, minkä kokee haluavansa jakaa ryhmälle. Tärkeintä on oma kokemus taiteentekemisestä sekä tunne siitä että voi antaa asioille hahmon, työstää sekä päästä prosessissa eteenpäin. Samalla kuin käsitelimme ”oikeita” asioita, meillä oli myös hauskaa ja nauroimme paljon. Olimme siis ratkaisukeskeisen filosofian ytimessä.

Jokainen sessio oli rakennettu niin että ensin meillä on lyhyempi harjoitus ja tämän jälkeen pidempi. Joka harjoituksen jälkeen kävimme ne läpi ryhmässä, niin että jokainen sai näyttää työnsä sekä sanoa siitä jotain. Vaihdoimme ajatuksia kokon ryhmän kesken ja lisäksi ryhmäläisillä oli mahdollisuus antaa myönteistä palautetta toistensa teoksiin liittyen.

Menetelmiä ja tekniikoita

Menetelmäni koostuivat omista sovelluksistani, jotka pohjautuivat taideterapian, jazziin ja ratkaisukeskeisyyden yhdistelmään.

Taiteentekemisen tekniikoihin olin hakenut inspiraatiota Kohtaamistaiteen koulutuksessa oppimistani menetelmistä. Kohtaamistaide on Japanista kotoisin oleva Clinical Art perinteeseen pohjautuva, hyvin strukturoitu työmenetelmä. Työskentelytapaan liittyy yllätyksellisyys turvallisissa puitteissa, niin että lopputulos on aina esteettinen. Tämä ei vaadi teknisiä tietoja taiteen tekemisestä. Tässä olin lainannut Clinical Artin tekniikoita ja yhdistänyt niitä Jazzkuvataideterapeuttisiin menetelmiini.

Ensimmäiselle kerralle olin suunnitellut harjoitukset, jotka kurssilaiset voivat toteuttaa omilla lempitaiteentekovälineillä. Seuraaville kerroille ohjeistin edellisellä kerralla, mitä materiaaleja tulee ottaa mukaan. Lisäksi minä toin mukaan omia materiaaleja, jotka loivat yllätyksellisyyttä kokonaisuuteen. Näihin kuuluivat muun muassa sokeri, lanka, muovikortit ja puutikut.

Palautetta ja reflektiota koetusta

”Ihanaa kun saa tulla tällaiselle kurssille jossa ei ole paineita mistään tekniikoista; ei tarvitse miettiä sommittelusääntöjä, valoa, varjoja tai perspektiiviä”. Koettiin tärkeäksi se että saa vain heittäytyä luovaan toimintaan, ilman tavoitteellisuutta. ”Tehdä tekemisen ilosta”. Teokset olivat siitä huolimatta mielenkiintoisia ja esteettisesti puhuttelevia. Kurssilaiset pitivät tekniikoista, koska niihin sisältyi uusia kiehtovia elementtejä sekä materiaaleja joita he eivät olleet aikaisemmin käyttäneet taidetyöskentelyssä, ainakaan ihan samalla tavalla.

Rento, avoin, suvaitsevainen ja myönteinen ilmapiiri olivat myös mukava asia. Saimme hyviä keskusteluja aikaan; myös vakavampia aiheita voi käsitellä hieman kevyemmällä otteella, samalla kokien että on saanut asioihin uutta näkökulmaa.

Hyvänä asiana nostettiin myös esille se, että kurssi oli rakennettu intensiiviseksi neljän kerran kokonaisuudeksi. Kun on paljon kaikkea jota haluaisi kokeilla ja aika on rajattua, lyhyempi ajanjakso on helpompi raivata kalenteriin. Kovin monta harrastusta ei mahdu siihen puoleen vuoteen tai vuoteen, johon yleensä sitoudutaan.

Näitä Jazz-kuvataideterapeuttisia kursseja on tulossa lisää. Tulevat kerrat sisältävät uusia teemoja sekä tekniikoita. Tämän kokonaisuuden käyneet voivat hyvin jatkaa tästä. Samalla jatko ei vaadi mitään pohjatietoja, joten uudet kurssilaiset ovat myös erittäin tervetulleita.

Vuoden 2021 haaste kaikille Ratkaisukeskeiset taideterapeutit ry:n jäsenille

Rohkaisen kaikkia tekemään ratkaisukeskeistä kuvataideterapiaa hieman uusissa ympäristöissä sekä erilaisilla tavoilla ja kertomaan siitä tässä blogissa. Luemme mielellämme myös jo tällä hetkellä toteutettavista, erilaisista tavoista tehdä ratkaisukeskeistä taideterapiaa. Nämä kokemukset heittävät kipinöitä meidän kaikkien luovaan työskentelyyn sekä luo pohjaa uusille kiehtoville tavoille tehdä asioita.

*** Nina Sundberg | Kirjoittaja on ratkaisukeskeinen kuvataideterapeutti, ratkaisukeskeinen psykoterapeutti (VET), psykiatrinen sairaanhoitaja (AMK) ja yhdistyksen hallituksen jäsen


MARRASKUU 2020

”Don’t Give Up Five Minutes Before The Miracle”

Taiteen integratiivisia mahdollisuuksia addiktioiden hoidossa

Nykyaika ruokkii addiktioita. Lääketieteessä addiktiolla on hyvin tarkka määritelmä, arkipuheessa sen taas voi kehittää itselleen lähes mistä tahansa mielihyvää tuottavasta asiasta. Perinteisesti addiktiot liitetään alkoholiin, tupakkaan, rahapeleihin, seksiin ja huumeisiin, mutta elämää voi myös alkaa hallita työ, shoppailu, sosiaalinen media, laihduttaminen, netti, pelaaminen, urheilu, ruoka tai terveys. Tutkijat ovat sitä mieltä että nyky-yhteiskunta edistää addiktioiden syntymistä. Markkinoilla luodaan koko ajan uusia addiktoivia tarpeita. Suuria rahamääriä liikkuu myös addiktioiden seurauksien hoitamisessa.

Vietin lukuvuoden 2019–2020 Diakissa ”Mielenterveys- ja päihdetyön erikoistumisopintojen” (30 op) parissa, jolloin näitä asioita tuli reflektoitua hieman syvemmällä tasolla. Tämän lukuvuoden aikana aloin sekä psykoterapeuttina että taidepsykoterapeuttina tietoisemmin miettimään taidelähtöisiä harjoituksia, joissa luovalla ja symbolisella tasolla erilaisia addiktioita voisi käsitellä. Erilaiset riippuvuudet ovat asia joka tänä päivänä jollain tavalla koskee ihan jokaista. Vakavammat riippuvuudet voivat omakohtaisen kokemuksen lisäksi koskettaa lähiomaisen, sukulaisen, ystävän tai tuttavan kautta. Käyn tässä läpi addiktioiden psykologiaa, taiteen vaikutuksia sekä lopuksi esitän kehittämäni taideterapiaharjoituksen ”Värien voimalla, jazzin johdattelemana (ja sokerina pohjalla) kohti vapautta ja uusia ihmeitä”.

Mitä on addiktio?

Riippuvuuden muodostuminen johonkin päihdyttävään aineeseen tai toimintaan edellyttää sitä, että sen tuottama psyykkinen tai fyysinen tila on tavalla tai toisella tyydyttävä. Päihderiippuvuuden tavoin toiminnallisiin riippuvuuksiin liittyy voimakasta halua tai pakkoa kyseiseen toimintaan, hallinnan heikkenemistä ja sen lopettamisen vaikeutta. Vaikka toiminnallisissa riippuvuuksissa ei nautita mitään kemiallista substanssia, aivojen välittäjäaineiden tasolla niiden tuottamat reaktiot ovat samansuuntaisia kuin päihteitä nautittaessa.

Nykypsykologiassa addiktio määritellään ”voimakkaana ja totunnaistuneena tahtotilana, joka huomattavalla tavalla heikentää ihmisen elämänhallintaa”. Riippuvuuden taustatekijöiksi on lääketieteessä esitetty fysiologisia ja biologisia syitä, kuten aineenvaihduntaa ja perimää. Nämä ovat kuitenkin vain osasyitä. Yhtä totuutta ei ole. Nykyään on alettu ymmärtämään yhä laajemmin, että ongelmien taustalla on psyykkisiä ja sosiaalisia tekijöitä sekä elämän merkityksen puutetta. Ihmisellä on pyrkimys etsiä elämäänsä turvaa ja lohtua niissä olosuhteissa, jossa elää. Ihminen on mielihyvähakuinen ja tämän tavoittelu ohjaa hänen elämäänsä.

Ihmisen alkuperäisen käyttäytymisen taustalla on toimintaketju, jonka mukaan tehdään jotakin suurella vaivalla, saadaan tekeminen valmiiksi ja syntyy mielihyvä. Eli ponnistelemalla saa onnistumisen kokemuksia. Kemialliset aineet ja esimerkiksi pelit muuttavat toimintaketjua niin, että ihminen saa nopeasti mielihyvän ja onnellisuudentunteen ilman vaivaa. Aivot oppivat vähitellen, opittu syvenee tavaksi ja muuttuu lopulta toistamispakoksi, addiktioksi. Ajan myötä toleranssi kasvaa.

Koukkuun jääminen on yksilöllistä. Toisille se tapahtuu nopeammin ja toiset kestävät pidempään ilman vakavia seurauksia. Riippuvuuden syntyminen on monimutkainen tapahtumien ketju.  Päihteisiin, peliin tai muuhun asiaan syntyy tärkeä tunnesuhde. Addiktiivinen ihminen alkaa valehdella itselleen ja muille. Muiden tehtävä on vain palvella addiktoitunutta ihmistä. Läheisyydessä aletaan näkemään riskejä ja riippuvuus alkaa korvaamaan tätä tunnetta. Ihminen alkaa tiedostamattaan ohjata elämäänsä niin, että riippuvuutta aiheuttava toiminto menee kaiken edelle.

Päihderiippuvuus on sairaus, joka vaikuttaa ihmiseen kokonaisvaltaisesti heikentäen toimintakykyä niin psyykkisesti, fyysisesti kuin sosiaalisestikin. Päihderiippuvaisella on yleensä niin sanottu lempipäihde, jonka lisäksi hän käyttää muitakin päihteitä. Valtaosa päihderiippuvaisista ovat siis sekakäyttäjiä. Huumausaineet voidaan jakaa keskushermostoa lamauttaviin ja keskushermostoa stimuloiviin aineisiin sekä hallusinogeeneihin. Huumausaineiden lisäksi ilmaantuu vuosittain n. 100 uutta psykoaktiivista ainetta, joita kutsutaan muuntohuumeeksi.

Tunteen, järjen ja toiminnan ketju on ihmisen luovan lahjakkuuden salaisuus. Samalla se on myös heikko kohta. Huomaamme välillä kun tunne vie vallan ja asioiden järkeistäminen on haasteellista. Toisaalta tunteet ovat ihmisenä olon perusta.

Addiktion psykologia

Psykiatriassa addiktiot ovat perinteisesti jäsennetty neurobiologisen hedonismin muotoina, lyhytnäköisinä ja haitoista viis veisaavina nautintopyrkimyksinä. Käytössä olevat diagnostiset luokitusjärjestelmät kytkevät addiktiot neurofysiologisiin ”palkitsemisjärjestelmiin”, jotka päihteet ikään kuin ”kaappaa”. Päästessään kosketuksiin aivojen mesolimbisen dopamiinijärjestelmän kanssa, päihde tuottaa aivoissa muutoksia, jotka lisäävät päihteen käyttöön johtaneen käytösmallin uusimisen todennäköisyyttä.

Varsinaisesti halun kohteena ei ole aine itsessään, vaan se mitä kyseessä olevan aineen käyttäminen mahdollistaa. Esimerkkinä huumausaineiden välineellisestä arvosta ovat sotilaat, jotka taistelutilanteissa käyttävät amfetamiinipohjaisia virkistysaineita, eivät näiden vaikutusten itsensä vuoksi, vaan koska niiden aikaansaama virkeys ja tarkkaavaisuus kohentavat heidän eloonjäämismahdollisuuksiaan. Tuntemusten ja mielialojen sijaan päihteiden käyttö voi tähdätä vaikutelmaan mielialojen hallinnasta ja säätelystä. Se mitä riippuvainen aineen käytöltään lopulta saa, on yleensä ristiriidassa sen kanssa, mitä hän aineen käytöltä hakee.

Perinteiset addiktioteoriat nojaavat paljolti nautintologiikan varaan; huumausaine tuottaa mielihyvää ja ihminen luonnollisesti tavoittelee mielihyvää. Hedonismiteoria joltain osin soveltuu kuvaukseksi kehittyvän addiktion alkuvaiheista, mutta kokonaiskuvauksena se ajautuu ongelmiin, koska pitkäaikaiset huumeidenkäyttäjät eivät enää jonkin ajan kuluttua saa aineen käytöstä mielihyvää. Tyypillisen kuvauksen mukaan ”kokaiini aluksi kirkasti ja voimisti tiettyjä iloja, mutta ajan myötä se imi mielihyvän ja värin elämästäni.” Kun päihteen käyttö ei enää ole miellyttävää, miksi jatkaa? ”Itsetuhoteorian” mukaan jo aineriippuvuuden alkuvaiheissa itsetuhoisuus näkyy siinä, että aineen käyttäjä ei välitä ilmeisistä haittavaikutuksista. Addiktiivinen käytös ei kuitenkaan yleensä ala sattumanvaraisesti, vaan reaktiona tiettyihin kokemuksellisiin olosuhteisiin. Viime vuosikymmeninä useat tutkijat ovat painottaneet päihteiden käytön sopeutumisfunktiota. ”Toisin kun yleisesti uskotaan, päihderiippuvuus ei ole pakoa yhteiskunnasta, vaan epätoivoinen yritys löytää paikkansa siinä”.

Addiktiivistä käytöstä on hahmotettu epäonnistuneena yrityksenä auttaa itseään tai korjata tiettyjä itsen puutteita ja vajaavaisuuksia. Tämä nähdään myös yrityksenä käsitellä ratkaisemattomia psyykkisiä konflikteja. Addiktion avulla saatetaan pyrkiä psyykkisen tasapainon palauttamiseen, psyykkisenä itselääkintänä. Päihde, jota henkilö päätyy käyttämään kokeiluvaiheen jälkeen, on kaikkea muuta kuin sattumanvarainen. Ihmiset tapaavat suosia niitä aineita, jotka auttavat heitä tulemaan toimeen niiden tuntemusten kanssa, jotka eniten vaivaavat.

”Aivan kuin taivaasta, saapuu farmakologisen mielihyvävaikutuksen ihme”. Käden taianomainen liike tuo luoksesi maagisen substanssin – ja katso, tuska ja kärsimys haihtuvat, kurjuuden tunne häviää ja mielihyvän aallot levittyvät kehoon. Alkoholisti näyttäisi ohittavan sen tosiseikan, että hänen (tämänhetkinen) itsevarmuutensa on hänen nauttimansa juoman hetkellinen tunne, ei pysyvä osa häntä itseään. Alkoholisti näyttäisi ajattelevan kahdessa rekisterissä. Tällainen ”kaksinainen kirjanpito” heijastuu addiktioihin yleisesti liittyvässä ristiriidassa. Yhdellä hetkellä addikti haluaa vakaasti lopettaa päihteen käytön, kun taas seuraavalla hetkellä tästä päättäväisyydestä ei näytä olevan jälkeäkään. Päihde näyttäytyy sekä hyvänä ja haluttavana ja toisessa tilanteessa taas huonona ja pahana. Addikti liikkuu näiden välillä kykenemättä integroimaan niitä.

Kun päihteen vaikutus hiipuu, addikti putoaa tyhjän päälle. Päihde itse on mykkä ja eleetön ja sen vaikutuksen käynnistäminen tai ”eloon herättäminen” on addiktin itsensä vastuulla. Päihde on tässä mielessä kuin epämiellyttävä ja ”resistentti” hoitaja. Addiktiivinen käytös ei ole vain toistuvaa vaan myös toistavaa; se toistaa tiettyjä käyttäytymisen muotoja, jotka edeltävät varsinaista addiktiivista käyttäytymistä.

Pyrkiessään alitajuisesti kontrolloimaan jotain, mitä ei täysin voi kontrolloida, addikti pyrkii epätoivoisesti sitomaan ajatuksen liittyen sen mukaan tuomaan hyvään. Kerta kerran jälkeen hän ajautuu toistamaan asetelman siinä toivossa, että tällä kertaa päihde ei tuottaisi pettymystä. Ja näin paradoksaalisesti nimenomaan pyrkimys kontrolloimiseen päättyy kontrollin menettämiseen. Jos addiktion ilmenemismuotoja, kuten alkoholi, huumeet, pelaaminen tai sosiaalinen media nähdään addiktion päämäärän sijaan itsesäätelykeinoina, silloin riippuvuuden ydin ei ehkä ole aineessa vaan riippuvuudessa itsessään.

Ei koskaan liian myöhäistä toipua

Mistä motivaatio muutokseen, kun ihminen kieltää ongelmansa ja syy on aina muissa? Toipuminen on alkaa yleensä motivoivasta kriisistä. Tämä voi olla rattijuopumus, vakava sairaalareissu, liiallinen velka, puheeksiotto ja hoitoontoonohjaus sekä työsuhteen katkaisuvaara. Joskus oma oivallus tai kyllästyminen toimintaansa johtaa muutokseen. Riippuvuuden hoito on muutostyötä, joka on tehtävä itse. Toiset voivat olla tukena ja kulkea rinnalla. Toipuminen ei tarkoita paranemista (vrt. perinteinen lääketiede), eikä paluuta aikaan ennen sairastumista, vaan uuden itselle merkityksellisen elämän luomista. Toipuminen on elämäntavan muutosprosessi.

Muutoksen aloittaminen on haastavaa, sillä se tarkoittaa aina luopumista jostakin. Täytyy olla vahva halu, riittävästi tukea ja jotain uutta tilalle. Toipuminen jatkuu samalla tavalla kuin riippuvuus on syntynyt. Eli opettelemalla uudet tottumukset ja tekemällä toistoja. On myös tehtävä luopumistyötä; salarakas on surtava. Se on ehkä ollut piilossa halkopinon välissä, vaatehuoneessa tai laskuissa, jotka on piilotettu läheisiltä. Kun kaikki paljastuu, helpotus voi olla yllättäväkin suurta.

Enää ei voi syöksyä suoraan ärsykkeestä toiseen periaatteella ”mulle kaikki heti nyt!”, vaan on opeteltava tiedostamaan tunteitaan ja tekemään vastuullista, aikuista tunnetyötä. On myös opittava pitämään hauskaa uudella tavalla. Toipujan on uskallettava kohdata myös se kipeä todellisuus ja että hänen on ehkä luovuttava addiktion kohteesta kokonaan. Opettelemalla itsensä hyväksymistä ja rakastamista terveesti, jopa hemmotellen, luo yhteyden omaan aitoon itseensä.

Eilistä ei voi muuttaa, mutta tätä päivää ja tulevaisuutta tästä hetkestä eteenpäin kyllä. Voidaan puhua ”hoitoriippuvuudesta”. Tämä tarkoittaa sitä, että myöntää addiktionsa täydellisesti ja hakeutuu terapiaan, vertaistukiryhmään tai jopa pidempään laitoshoitoon. Muutosprosessi vaatii monesti pitkän ajan; onhan riippuvuuden syntyynkin voinut kulua useampi vuosi. Muutosta on harjoiteltava yhtä usein ja määrätietoisesti kuin mitä addiktion syntyminenkin on vaatinut. Vähitellen uudet tottumukset vakiintuvat, ja ihminen oppii muuttamaan tunteitaan uudella tavalla.

Rehellisyys on muutosvalmiuden ydinkysymys. Kun on myöntänyt riippuvuutensa ja tehnyt surutyönsä, alkaa uudelle olemaan tilaa. Uusi elämä on täynnä kiitollisuuden ja myönteisen ajattelun opettelua. Vanhasta luopuminen ja uuden oppiminen edellyttävät rohkeutta. Kun elämänhallinta lisääntyy, elämä asettuu tasapainoon ja samalla oppii hallitsemaan muutosta. Myös itsetuntemus lisääntyy.

Oman tietoisuuden lisääminen kuuluu myös avainkysymyksiin. Kun ihminen tulee tietoiseksi omasta automaattisesta toiminnastaan, hän voi ärsykkeen ja tunteen saatuaan ottaa aikalisän ja pohtia mahdollisia erilaisia reagoimistapoja. Kun on tietoinen toiminnastaan, näkee erilaisia vaihtoehtoja, joista voi valita. Riippuvainen ihminen ei mieti, vaan kaikki ärsykkeet johtavat yhteen ja samaan toimintoon. Sanotaan että ihminen oppii uuden asian toistettuaan sitä 66 kertaa.

Purkamattomat tunteet kuormittavat ja vaikuttavat koko elämään, ellei niistä huolehdi. Jos on oppinut pakenemaan tunteitaan riippuvuuteen, voi olla hyvin vaikea tunnistaa aitoja tunteitaan. Lapsi ja eläin reagoivat siirtymällä ärsykkeestä suoraan toimintaan. Näin tekee myös riippuvainen ihminen. Terve aikuinen käyttää kuitenkin ärsykkeen saatuaan järkeä, ja hänellä on mahdollisuus nostaa tunne tietoisuuteen sekä tehdä valinta. Jos on surullinen voi toimia itkemällä jolloin olo helpottuu tai puhumalla jollekin, saaden lohtua. Asiaa voi myös harjoitella miettimällä, mitä teki viime kerralla, kun oli vastaavanlainen tunne ja oliko keino toimiva. Vähitellen elämään tulee vaihtoehtoisia reagointitapoja.

Jokaisen tulisi pysähtyä miettimään, huoltaako itseään riittävästi. Fyysinen ulottuvuus (happi, uni, ravinto ja liikunta) on vain yksi. Lisäksi tarvitaan myös tunteiden huoltamista, sosiaalista elämää ja filosofista pysähtymistä ja taidetta. Kulttuurielämyksen tuottamista tunteista oppii tunteiden käsittelyä ja muuttamista.

Onnellisella ihmisellä on pysyviä arvoja, joita hän pyrkii edistämään ja selkeitä tavoitteita elämässä. Uppoutuessaan mieleiseen toimintaan, hän kokee flow-tunteita. Onnellinen ihminen pystyy antamamaan toisille ihmisille anteeksi ja onnistuu näkemään vakavissakin asioissa aina jotain lohdullista. Onnellisuutta lisää myös kyky mietiskellä ja hiljentyä. Onnellinen ihminen elää tätä päivää sekä katsoo tulevaisuuteen. Hän tietää miten omaan tilanteeseensa voi vaikuttaa sekä edistää omaa parastaan. Hyvinvointiin liittyy myös irtautuminen menneistä asioista. Kun eilistä ei voi muuttaa, on opittava antamaan itselle ja muille anteeksi. Menneisyyden juuttuneet elämisen voimat vapautuvat, ja tilalle syntyy oivaltava tulevaisuuden tahto.

Taiteen lumoava voima

Taideterapia on kuntouttavaa, luovaa ja monitasoisesti kehittävää toimintaa. Tunteet ja ajatukset lähtevät liikkeelle käden liikutellessa kehoa. Samalla aistihavainnot tarkentuvat ja vivahteiden näkeminen lisääntyy. Luova tekeminen muodostaa oivallusten ja elämysten kentän. Taideterapiassa töihin haetaan tasapainoa; kaaokseen järjestystä ja rytmiä, paikalla pysähtyneeseen työhön liikettä ja suuntaa. Usein pyritään mieltä kohottavaan ja rauhoittavaan vaikutelmaan. Elämän kohtaamiset ja valinnat ilmenevät taideterapiatyössä; värit ja muodot kohtaavat ja sulautuvat toisiinsa.

Taideterapiatyöskentely voi muistuttaa nukahtamisen ja valvetilan rajalla olevaa olotilaa. Tästä luovasta, kontrolloimattomasta tilasta kumpuaa uusia tuntemuksia ja merkityksiä. Värit ovat muotoja voimallisempia tulkkeja. Maalatessa paperille, siihen välittyy tunnekokemus, joka jää olotilaamme pysähtyneeksi tilannekuvaksi.  Taideterapiassa kohtaamme itsemme muotojen ja värien kautta. Maalausta tehtäessä kontrolli puuttuu ja maalaus kumpuaa alitajunnasta, paljastaen senhetkisen sielunmaiseman. Maalauksessa tulee näkyviin monia elämässämme tehtyjä valintoja. Maalaus kerto myös siitä, miten reagoimme eri asioihin. Maalausprosessi vaikuttaa meihin, sillä muutokset teoksessa käynnistävät meissä uusia ajatuksia.

Myös väreillä on syvä terapeuttinen vaikutus alitajuntaan. Taideterapeuttinen työskentely tutustuttaa meidät muotojen ja värien kautta omaan sisäiseen puheeseen eli syvempään ajatteluun. Terapeutin avustuksella se toimii parantavana väylänä ahdistuksen sekä erilaisten ristiriitojen selkeyttämiseen.  Luomisen nostattamat elämykset ovat sellaisenaan terapeuttisia ja hoitavia. Kun työtä tarkkaillaan etänä, se antaa tekijälleen uusia havaintoja. Värit vaikuttavat meihin voimakkaammin kuin muodot. Värien voima perustuu siihen, että ne puhuttelevat tunteitamme alitajunnan kautta. Muodoista pyrimme hahmottamaan jonkun tutun kuvion. Väreihin liittyy yleensä henkilökohtaisia tunnekokemuksia ja ne symboloivat meille eri asioita.

Taideterapiassa pyritään monesti maalaamaan niin, että työhön ei muodostu tunnistettavaa kuvaa, maisemaa tai esinettä, vaan tulos on abstrakti. Kun värit kohtaavat ja elävät paperilla, syntyy muotoja ja erilaisia alueita. Koska paperi ja maalit ovat märkiä, puuttuu lopputuloksesta kontrolli ja kuvaan astuu yllätyksellisyyden elementti. Työhön tulee kolmiulotteisuutta, kun siihen syntyy kerroksellisuutta. Tämä kuvastaa elämän monitasoisuutta. Valmista kuvaa katsellessa asiakas voi itse havaita ratkaisun teoksessaan, ennen kuin hän on sen omassa mielessään oivaltanut.

Taideterapeutin tehtävä on tukea vaikeiden tunteiden ja kokemusten kohtaamista. Tutkimusten mukaan terapeuttista muutosta edeltää riittävän pitkäkestoinen ja toistuva turvallisessa ympäristössä tapahtuva altistuminen aiemmin vältetyille emotionaalisille kokemuksille, kunnes niiden vaikutus laantuu. Taideterapiassa mahdollistuu muissa terapiassa käytettyjen yksilön sisäisen ja vuorovaikutuksellisen säätelyn lisäksi taiteen avulla tapahtuva säätely, johon voidaan vaikuttaa taidemateriaalien ja työskentelytapojen avulla. Taideterapeutin tulee mukauttaa taidetyöskentelyyn liittyvät valinnat asiakkaan emotionaalisten prosessien liittyvien vaiheiden mukaisesti.

Summa summarum

Mistä tahansa riippuvuudesta toipuvan ihmisen on tärkeä oppia näkemään itsensä oikeassa valossa ja reflektoimaan omaa käyttäytymistään. Tavoitteena on tulla aidoksi ihmiseksi ilman kemiaa tai harhaan vievää toimintaa. Ihminen on aina keskeneräinen, eikä koskaan täydellinen, mutta aito ihminen heikkouksineenkin on riittävän hyvä. Ihmisellä on luontainen taito laulaa, tanssia ja tehdä taidetta; ilman kemiallisia aineita, pelejä tai nettiä. Ihminen tarvitsee tilan jossa voi toteuttaa itseään luovalla tavalla tai yhteisön, jonka kanssa tehdä näin. Taidenäyttelyt, kirjallisuus, teatteri, elokuvat, ooppera ja konsertit luovat elämää suurempia elämyksiä. Yleinen kysymys erilaisten taidekokemusten yhteydessä on: ”Miksi en tee tätä vielä useammin?” Taidelähtöisessä toiminnassa voi symbolisella tavalla tunnistaa tunteita, käsitellä haastavia asioita, nähdä erilaisia vaihtoehtoja sekä saada uutta näkökulmaa elämäänsä.

Taideterapiaharjoitus

Tässä on itsekehittämäni harjoitus: ”Värien voimalla, jazzin johdattelemana (ja sokerina pohjalla) kohti vapautta ja uusia ihmeitä”. Valitsin tekniikaksi sokerimaalauksen, koska sokerin ollessa nautintoaine, se sopii hyvin teemaan. Lisäksi sen värien leviämisen ominaisuus ja muodonmuutos sopivat hyvin addiktioiden luonteeseen. Muste taas vuorostaan toimii selkeänä rajanvetäjänä.

Olen valinnut seuraavaan harjoitukseen kolme kappaletta, jotka tukevat taidetyöskentelyyn liittyvää mielikuvaharjoitusta. Amerikkalaisten jazzmuusikoiden historia on myös tarina riippuvuuksista. Siitä huolimatta että jazzmuusikot ovat kamppailleet hyvin hankalien addiktioiden kanssa, he ovat onnistuneet luomaan hienoa musiikkia, jolla voi olla lohtua antava, rentouttava ja voimaannuttava vaikutus. Se, että jollain on taitoa loihtia tunnetiloja sekä tunnelmia kauniiden melodiakulkujen myötä, luo esteettisen kokemuksen. Joskus myös samaistuminen artistin elämän vastoinkäymisiin voi synnyttää tunteen siitä että ei ole yksin. Omien tunnetilojen käsittely symbolisen etäisyyden kautta luo uusia ulottuvuuksia sekä näkökulmia omaan elämään. Jos haluat mielikuvaharjoitusten jälkeen kuunnella musiikkia maalatessasi, valitse samoilta artisteilta muita kappaleita. Pidä vain huoli että kyseiset kappaleet ovat instrumentaaleja, sillä sanat ohjaavat liikaa ajatuksiasi, tunteitasi sekä toimintaasi.

Materiaalit: 300g akvarellipaperi, vesivärit, 2 sivellintä (paksu ja ohuempi), Indian ink -muste, puutikku ja sokerivesiliuos, maalarinteippiä ja alusta.

Sokeriliuoksen valmistusresepti: Yhdistä 1 osa vettä 2 osaan sokeria. Helppo muistisääntö tälle sekoitukselle on että ”siitä tulee tosi makea”. Kiehauta sokeri ja vesi kattilassa niin, että sokeri liukenee veden joukkoon. Älä keitä, sillä sokerivesi kiehuu nopeasti yli. Anna liuoksen jäähtyä ennen käyttöä.

Paperin pohjustus ja sen pinnalle maalaaminen: Maalaa paksulla pensselillä runsaasti sokeriliuosta käyttäen koko paperi märäksi. Voit myös käyttää sientä. Sivele muotoja tai tiputtele pensselillä vesiväriä paperille runsaasti vettä käyttäen. Huomaat kuinka värit alkavat jännittävällä tavalla leviämään. Vesivärit kiinnittyvät paperille kauniisti järjestyneisiin sokerimolekyyleihin. Tämän taianomaisen prosessin seuraaminen on hyvin kiehtovaa.

1. osa / Addiktiot

Mielikuvaharjoitus / musiikki: Alone Together / Chet Baker (valitse instrumentaaliversio ilman laulua). Kesto: 6:54 min.

Sulje silmäsi ja ota mukava asento. Mieti millaisia erilaisia riippuvuuksia sinulla on elämässäsi, eli asioita jotka liian paljon hallitsevat sinua? Kuinka monta niitä on, minkä värisiä sekä minkä kokoisia ne ovat suhteessa toisiinsa? Millaisia tunteita niihin liittyy?

Musiikkikappaleen jälkeen käsittele ensimmäinen paperi sokerivedellä. Ala hahmottelemaan eri addiktioita edustavia värejä paperille ja hae niille ominainen muoto ja koko. Jotkut addiktiot voivat sekoittua elämän eri alueisiin, joten väriä voi myös tiputella eri puolelle paperia.

Chet Baker (1929–1988) oli amerikkalainen jazztrumpetisti ja laulaja. Hän oli yksi West Coast jazz -tyylin merkittävimmistä edustajista. Vaikuttavan musiikkiuran lisäksi hänet tunnettiin traagisena hahmona, joka kamppaili erilaisten riippuvuuksien kanssa suurimman osan elämäänsä. Hän kuoli Amsterdamissa pudottuaan hotellin ikkunasta alas. Tapausta ei pidetty itsemurhana, koska huoneesta löytyi vielä suuret määrät heroiinia ja kokaiinia. Kappale Alone Together on Arthur Schwartzin säveltämä ja Howard Dietzin sanoittama kappale vuoden 1932 Broadway musikaalista Flying Colors. Kappaleessa nousee hyvin esille melankolinen tunnelma. Tässä välittyy yksinäisyyden tunne (alone), joka hyvin kiinteästi kytkeytyy myös addiktioihin. Kappaleessa instrumentit kommunikoivat kauniilla tavalla (together), jokainen omana ainutlaatuisena yksilönään.

Sokeriveden kuivumista saa odottaa useita tunteja. Joten tässä kohtaa kannattaa vaikka nukkua yön yli. Toinen mahdollisuus on, että jos haluat jatkaa saman tien, otat uuden paperin ja siirryt suoraan osaan 3.

2. osa / Rajojen vetäminen

Mielikuvaharjoitus / musiikki: Stella By Starlight  / Miles Davis. Instrumentaali. Kesto: 4:45 min

Sulje silmäsi uudelleen ja mieti missä määrin addiktiot hallitsevat elämääsi? Riittääkö että osaa niistä rajaa ja pienentää? Onko sinulla addiktioita joista kokonaan haluat päästä eroon?

Siirry takaisin ensimmäiselle paperille. Tutki syntyneitä muotoja ja miten värit ovat lähteneet elämään. Kasta puutikku musteeseen ja ala rajaamaan sellaisia kohtia paperissa, jossa koet niitä oikeassakin elämässä tarvitsevasi. Kun vetää rajoja konkreettisesti paperilla, myös mielen tasolla tapahtuu liikehdintää. Mieti mitä voisit käytännön tasolla tehdä rajataksesi ja näin paremmin hallita tilannettasi? Kuinka hyvin osaat säädellä tunteitasi? Mikä motivoi sinua? Sitten on niitä alueita, joista olet valmis kokonaan luopumaan. Älä tee niille tässä kohtaa vielä mitään. Mieti mitä ovat asiat joista tarkalleen joudut luopumaan ja joiden eteen tekemään surutyötä. Kuka voisi tukea sinua tässä?

Miles Davis (1926-1991) oli yhdysvaltalainen jazztrumpetisti ja säveltäjä. Milesiä (kyllä, hänet tunnetaan etunimeltään) pidetään yhtenä jazzin keskeisimmistä suunnannäyttäjistä ja koko modernin musiikin vaikutusvaltaisimmista hahmoista. Myös Milesin uraa varjostivat addiktiot. Taiteen avulla Miles onnistui pääsemään eroon huumeista 1980-luvun alussa. ”Hänellä oli aina lehtiö edessään, jopa syödessä”. Miles sanoi itse että taide on hänelle terapiaa. Hän käytti maalauksiaan muun muassa omissa levynkansissaan. Muutama kuukausi ennen kuolemaansa, vuonna 1991 hän julkaisi kirjan ”The Art of Miles Davis”. Kappale Stella by Starlight on vuoden 1944 Hollywood-elokuvasta Kutsumattomat vieraat. Kiehtovat sanat kappaleeseen on kirjoittanut Ned Washington. Samainen herra on myös sanoittanut lumoavan Disney-kappaleen When You Look Upon A Star.

3. osa / Mitä toivoisit tilalle?

Mielikuvaharjoitus / musiikki: Stan Getz / Chega De Saudade. Instrumentaali. Kesto: 4:15 min.

Sulje vielä viimeisen kerran silmäsi ja visioi toivottu tulevaisuutesi riippuvuuksiesi suhteen. Mitkä olet valmis jättämään kokonaan pois? Mitä muuta mielihyvää tuottavaa niiden tilalle voisi tulla? Millaisia uhrauksia tämä vaatii? Millaisia uusia taitoja olet oppinut? Miten valmistaudut mahdollisiin vastoinkäymisiin? Miten lisääntynyt rohkeus näkyy? Miten ajattelit juhlistaa tätä onnistumistasi?

Pohjusta uusi paperi sokerivedellä ja valitse värit jotka edustavat asioita, jotka korvaavat addiktiot, jotka olet valmis jättämään taaksesi. Millaisia värejä nämä tilalle tulevat asiat edustavat? Minkä kokoisia alueet ovat? Osassa addiktioita voi olla jotain hyvääkin, josta et ole valmis luopumaan. Ehkä nämä kuitenkin voisivat olla hieman pienempiä kooltaan?

Stan Getz (1927-1991) oli amerikkalainen jazzsaksofonisti. Vuonna 1958 Getz yritti katkaista huumeriippuvuutensa muuttamalla Kööpenhaminaan. Palattuaan Yhdysvaloihin vuonna 1961 hänestä tuli keskeinen hahmo jazzin ja bossa novan integroimisessa. Kappale Chega de Saudade (No More Blues) on Antônio Carlos Jobimin säveltämä ja Vincìus de Moralesin sanoittama kappale vuodelta 1959. Sitä pidetään usein esimmäisenä bossa nova-kappaleena. Sen melodiakulku on kaunis ja toiveikkaalla tavalla luovuutta inspiroiva.

Kun toisen paperin värit ovat kuivuneet, näet miten ne ovat asettuneet paperille. Jotkut alueet ovat ehkä levinneet hieman enemmän, kuin olit ajatellut. Hyvä asia on toisin sanoen lähtenyt kasvamaan. Toiset alueet ovat ehkä hieman sulautuneet toisiinsa. Näin on myös oikeassa elämässä – asiat lähtevät elämään omaa elämäänsä, eivät pysy rajoissa tai sekoittuvat toisiinsa. Kyse voi esimerkiksi olla asioista, jotka tukevat toisiaan ja tulevat näin ollen vieläkin vahvemmaksi. Mitä uutta olet oivaltanut?

Tarkkaile lopullista kokonaisuutta ja mieti: Mitä kaikkea hyvää tämä voisi kertoa tulevaisuudestasi? Vastaa mahdollisimman yksityiskohtaisesti tähän kysymykseen.

Lopuksi vielä vastaus kysymykseen, jota moni on varmasti aika ajoin miettinyt: ”Miksi salaatista ei voi tulla riippuvaiseksi?” Tähän A-klinikkasäätiön ylilääkäri Kaarlo Simojoki vastaa että: ”aivoissa ei ole reseptoreita salaatille, eikä tähän siksi voi syntyä addiktiota sanan varsinaisessa mielessä”. Näillä on siis mentävä. Onneksi meillä on taide ja luovuus, jonka taianomaisessa maailmassa kaikki on mahdollista. Jopa salaattireseptorin luominen 🙂

*** Lähteet: Hautala, P-M – Honkanen E. (toim.) 2012. Kuva kantaa – Kuvataideterapia kasvatuksen, opetuksen, hoidon ja kuntoutuksen tukena. Pori: Samk. Lieppinen, Merja – Alaya Anneli Willman 2008. Utelias Puu – Taideterapeuttinen toimintakirja. Helsinki: Lasten Keskus. Nokela, Matti 2020. Seireenin kutsu – Riippuvuudet ja niistä irtautuminen. Helsinki: Basam Books. Taipale Joona 2017. Vakiintunut väliaikaratkaisu: addiktio, itsesäätely ja toistaminen. Psykoterapialehti 28.8.2017. Tammi, T. – Raento, P. (toim.) Addiktioyhteiskunta – Riippuvuus aikamme ilmiönä 2013. Williams, R. Art – Miles Davis´s last addiction 2010. The Guardian 9.12.10. www.aklinikka.fi www.britannica.com. www.chetbaker.net. www.Humak.fi. www.leikkileikkinä.com. www.recovery.fi. www.päihdelinkki.fi

*** Nina Sundberg | Kirjoittaja on ratkaisukeskeinen kuvataideterapeutti, ratkaisukeskeinen psykoterapeutti (VET), psykiatrinen sairaanhoitaja (AMK) ja yhdistyksen hallituksen jäsen


LOKAKUU 2020

Ratkaisukeskeisyyden erityislaatuisuus

Ratkesin juuret

Ratkaisukeskeisyys on yksi viitekehys ja psykoterapiamuoto monien terapiasuuntausten joukossa. Sen kehittäjiin kuuluu yhdysvaltalainen lääkäri ja psykiatri Milton H. Erickson, joka oli erikoistunut hypnoterapiaan ja perheterapiaan. Hänen terapiaotteensa olivat omintakeisia ja ehkä siksikin usein niin menestyksellisiä.

Hän oli yksi psykoterapian merkittävimmistä uranuurtajista. Hän oli legenda, jonka kehittämä kokonaan uudenlainen psykoterapeuttinen ajattelutapa on ollut pohjana modernin lyhytterapian ja perheterapian kehittymiselle. Voidaankin sanoa, että Erickson on lyhytterapialle sitä mitä Freud oli psykoanalyysille. Ericksonin aikana, 50-luvulla, erilaiset luovat ja kekseliäät hoitomenetelmät, kuten esimerkiksi kotitehtävien antaminen asiakkaalle, olivat täysin uusi tapa toimia. Milton H. Erickson kehitti mallin, jossa terapiaprosessin alussa, yhdessä asiakkaan kanssa määriteltiin tavoitteet, joita kohden terapiassa lähdetään kulkemaan. Hän käytti mm. narratiivista menetelmää ja erilaisia metaforia terapiassaan, mitä ei aiemmin ollut koskaan tehty. Hänen terapiaotteensa olivat omintakeisia ja ehkä siksikin usein niin menestyksellisiä.

Uudet menetelmät, uusi lähestymistapa

Erickson poikkesi siitä psykiatrian ajattelutavasta, joka keskittyi luokitteluun ja diagnoosin. Vaikka hän oli kiinnostunut myös diagnooseista, hänen pääasiallisin kiinnostuksensa kohdistui muutoksen aikaan saamiseen. Hän piti terapiaa taiteena ja korosti, että terapian tekeminen vaati käytännön taitoja. Häntä kiinnostivat tulokset ja hän hylkäsi toimimattomat menetelmät, ottaen nopeasti käyttöön jonkun muun tavan sen sijaan, että olisi jatkanut epäonnistunutta tapaa vain kunnioittaakseen perinteitä. Häntä ei kiinnostanut filosofisten koulukuntien kädenvääntö vaan hän keskittyi todelliseen maailmaan ja asiakkaittensa todellisiin ongelmiin. Ericksonin näkemys oli se, että ihmiset toimivat usein hyvin rajoittuneilla ja kaavamaisilla tavoilla, mistä johtuen he saattoivat helposti juuttua erilaisiin ongelmatilanteisiin elämässään.

Tiedostamaton mieli oli Ericksonille positiivinen voimavara ja hän pyrkikin erilaisten tarinoiden avulla vahvistamaan asiakkaan omaa luovaa prosessia. Erickson pyrki aina tekemään uuden teorian jokaisen asiakkaan kohdalla eikä halunnut luoda mitään yhteneväistä teoriaa mielen toiminnasta. Ratkaisukeskeiset toimintatavat kehitettiin yrityksen ja erehdyksen kautta, havainnoimalla asiakkaiden ja terapeuttien välisiä keskusteluja yrittämällä nähdä mikä niissä oli erityisen hyödyllistä. Menetelmää ei johdettu mistään teoriasta suoraan vaan se syntyi käytännön kokemuksen kautta.

Mikä erottaa ratkaisukeskeisyyden muista?

Vuosikymmeniä psykoterapiassa vallalla oli psykodynaaminen perusolettamus, että ongelmien aiheuttaa jokin piilevä, harjaantumattomalle silmälle paljastumaton dynamiikka. Ongelma olivat ikään kuin jäävuoden huippu, joka edusti jonkin piilevän, vielä näkymättömän syyn oireita. Useissa terapiasuuntauksissa ongelmat pyriittiin ratkaisemaan tekemällä asiakas tietoiseksi ongelmien luonteesta ja alkuperästä ja tästä syystä sanottiinkin, että muutoksen edellytys on ihmisen tietoisuus ongelman aiheuttajasta tai todellisesta luonteesta. Tämä jäävuoriteoria oli peräisin lähes suoraan lääketieteestä, jossa tiedetään, että elimistöön vaikuttavat prosessit aiheuttavat määrättyjä oireita eri puolilla kehoa. Ajateltiin, että kaikilla ihmisen oireilla on funktio ja että oireet esiintyvät siksi, että ne palvelevat ihmisen elämässä jotakin tarkoitusta tai päämäärää. Jos ne eivät olisi tarkoituksenmukaisia, ne eivät jatkuisi vaan ne loppuisivat. Näin ollen painopiste oli usein patologiassa, puutteellisuuksien tunnistamisessa ja asioiden korjaamisessa parempaan suuntaan. Erickson alkoi kyseenalaistaa tätä olettamusta ja lähti kehittämään uudenlaisia ratkaisutapoja.

Vaikka on yleismaailmallista ja inhimillistä, että ihminen haluaa etsiä syitä ongelmilleen, ratkaisukeskeisen ajattelutavan pioneerit ja kehittäjät De Jong & Berg kritisoivat tätä vallalla olevaa ongelmalähtöisyyttä auttamisammattien lähtökohtana. Heidän mukaan terapeutit tyypillisesti pyysivät asiakkaitaan kuvailemaan ja analysoimaan ongelmiaan ja tähän käyettiin paljon aikaa. Tämä ongelmakeskeinen lähestymistapa pohjautui suoraan lääketieteelliseen malliin, joka lähtee siitä että lääkärin täytyy ensi diagnosoida asiakkaan sairaus voidakseen hoitaa sitä mahdollisimman tehokkaasti. Eli ihmisten psyykkiset ongelmat luokiteltiin samaan tapaan kun lääketieteessä, joka oli kehittänyt ansiokkaasti kattavia sairauksien luokitteluja ja niihin liittyviä diagnostisia menetelmiä ja hoitotoimenpiteitä. Ratkaisukeskeisyyden kehittäjät ottivat tähän ajattelutapaan tuolloin suuren pesäeron.

Ongelmien objektiivisuus

Toinen vahva käsitys oli pitkään se, että asiakkaan ongelmia aiheuttavat tekijät ovat objektiivisesti todellisia, samaan tapaan kuin ihmisellä olevat elimelliset toimintahäiriöt, sairausprosessit tai bakteerit ovat objektiivisesti olemassa. Ongelmalähtöisissä terapiamalleissa asiakkaiden ongelmia aiheuttavat tekijät ajateltiin olevan samankaltaisessa suorassa syy-seuraussuhteessa asiakkaan ongelmiin kuin bakteerit, jotka aiheuttavat sairauksia ihmisen ruumiissa. Tästä seurasi se, että ongelmien hoidossa tukeuduttiin aiemmin määriteltyihin hoitomalleihin ja ongelmia tutkittiin tieteellisesti tiettyjen ja sovittujen mallien mukaisesti. Eriksson ajatteli kuitenkin, että ihmisen ongelmiin oli harvoin vain yksi oikea ratkaisu, koska ihmiset ja heidän käsityksensä elämästä ovat niin moninaisia, joten ei ole olemassa yhtä oikeaa ratkaisua kuhunkin ongelmaan.

Vastarinnan merkitys

Kolmas peruskäsitys psykoterapioissa oli perinteisesti ajatus siitä, että asiakkaat suhtautuvat muutokseen ambivalentisti ja / tai vastustavat muutosta. Vastarinnalla tarkoitetaan siis psykoterapiassa yleisesti ottaen sellaista asiakkaan käyttäytymistä ja asennoitumista, joka estää terapian aloittamisen tai etenemisen. Ratkaisukeskeisessä terapiassa ei tunneta niin sanottua vastarintaa eikä vastaanotolle ajatella tulevan vastustavia tai hankalia asiakkaita, vaan ihmisillä ajatellaan olevan aina ratkaisuun tarvittavat taidot ja voimavarat, ne tulee vain löytää. Terapeutin tehtävänä on etsiä yhdessä asiakkaansa kanssa se tapa, millä näitä taitoja ja voimavaroja voidaan hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla. Milton H. Ericksonin periaatteen mukaisesti terapiassa ja terapiatilanteessa hyväksytään ja hyödynnetään kaikki se, mitä asiakas tilanteeseen tuo.

Tunteensiirto ja assosiaatio

Neljäs peruskäsite psykoterapiassa on transferenssi, mikä on tärkeä työväline psykodynaamisissa terapioissa. Se on tunteensiirtoilmiö, joka tarkoittaa sitä, että asiakas kohdistaa tiedostamattaan omia tunteitaan terapeuttiin. Myös vapaata assosiaatiota käytetään ja hyödynnetään tutkimusmenetelmänä psykodynaamisessa terapiassa. Mlemmat käsitteet loi psykoanalyytikko Sigmund Freud. Ratkaisukeskeinen työskentely ei perustu näistä kumpaakaan, vapaaseen assosiaatioon eikä terapeutin ja asiakkaan väliseen transferenssi-ilmiöön. Ratkaisukeskeinen terapia on tavoitteellista toimintaa ja terapeutin ja asiakkaan välinen suhde on lähempänä valmennustyyppistä yhteistyösuhdetta. Menneisyydellä ei myöskään ratkaisukeskeisyydessä ole suurta painoarvoa, vaan päähuomio on tässä hetkessä ja tulevaisuudessa. Asiakas ja terapeutti ovat siis tasa-arvoisia ja eikä tunteensiirtoa ajatella ratkaisukeskeisessä terapiassa esiintyvän.

Ratkesin vahvuudet

Ratkaisukeskeisen terapian eräänä vahvuutena voidaan pitää sitä, että työskentelysuhde syntyy nopeasti ja muutosprosessi alkaa saman tien. Muutosten edistymistä on helppo arvioida, koska ongelmien tarkastelunäkökulma on konkreettinen ja muutoskohdat on määritelty hyvin arkiseksi ja käytännöntasoiseksi. Muutosvaiheissa edetään melko pienin askelin, jolloin muutosaskeleet on tarvittaessa helppo määritellä uudelleen paremmin toimiviksi. Se on joustava lähestymistapa ja soveltuu monenlaisiin tilanteisiin ja asiakasryhmille.

Ratkaisukeskeinen lähestymistapa näyttää saaneen jo kohta tasa-arvoisen aseman psykodynaamisen viitekehyksen rinnalla. Siitä huolimatta ratkaisukeskeisyys käsitteenä aiheuttaa paljon epäselvyyttä. Ehkä siksi, että ratkaisukeskeisyydessä terapiassa keskitytään asiakkaan voimavaroihin, positiivisiin muutoksiin sekä asiakkaan olemassa oleviin voimavaroihin siinä missä psykoanalyyttinen näkökulma korostaa yksilön henkilöhistorian merkitystä patologisen oireilun syynä. Ratkaisukeskeisen terapian taustalla vaikuttaa kuitenkin voimakkaasti näkemys, että asiakkaalla on aina voima ja kyky ratkaista ongelmansa, ja ihmisen mahdollisuuksia ja taipumuksia tarkastellaan aina positiivisessa valossa.

Maailma todennäköisesti tarjoilee erikokoisia vastoinkäymisiä meille kaikille ja tapoja ihmiselämään liittyvien vastoinkäymisten ratkomiseen on valtavasti – niitä on yhtä paljon kuin on ihmisiä. Ratkaisukeskeisen työskentelyn vahvuus että keskeistä siinä on luovien, omanlaisten, omaperäisten ja uudenlaisten ratkaisujen löytäminen. Monenlaisiin ongelmiin on aina monenlaisia ratkaisuja. Milton H. Eriksonin tiedetään sanoneen: ”Ihminen tietää ongelmansa ratkaisun, hän ei vain tiedä sitä että hän tietää.” Jokainen ihminen on siis omanlaisensa ja jokaisella on ainutlaatuiset tavat ratkoa ongelmia ja siinä on ratkaisukeskeisyyden peruskallio. Tämä on eräs ratkaisukeskeisen ajattelutavan perusteeseistä: tavoitteisiin voi päästä montaa reittiä eikä ratkaisun löytyminen vaadi ongelman tiedostamista.

Ratkaisukeskeisen kuvataideterapian käyttömahdollisuudet ovat myös hyvin laajat ja ratkaisukeskeisen kuvataideterapian vaikuttavuus ja ainutlaatuinen luonne voi tuoda yksinomaan lisää mahdollisuuksia ja auttamiskeinoja nykyiseen ratkaisukeskeiseen terapiakenttään. Mutta siitä sitten seuraavalla kerralla.

*** Lähteet: De Jong Peter, Berg Insoo Kim 2008. Ratkaisukeskeisen terapian oppikirja. Lyhytterapia-instituutti Oy. Haley Jay 1996: Milton Erickson terapeuttina. Käännös Merja Iso-Aho. Ratkes-lehti 2/1996. Hudson O’Hanlon William &Weiner-Davis Michele 1990: Ratkaisut löytyvät – Psykoterapian uusi suunta. Karisto Oy. Lipponen Kristiina 1999. Yhteistyön luomisesta asiakastyössä. Ratkes-lehti 4/1999.

*** Satu Vilponen | Kirjoittaja on ratkaisukeskeinen kuvataideterapeutti ja yhdistyksen puheenjohtaja


SYYSKUU 2020

Osaatko pujahtaa Paratiisiin, vaikka koko maailma on seis?

Mikään elämässä ei saisi olla liian vakavaa.  Ei edes näinä päivinä. Moni meistä kaihoilee milloin mihinkin ja eikä ihme, sillä maailma on tulvillaan upeita, ennen kokemattomia paikkoja. Matkustaminen ja sen mukana tuoma elämys antavat arkeen ripauksen kiitollisuutta ja myös arvostuksen tunnetta kotimaatamme kohtaan. Se on kuin pieni palkinto kaikesta, mistä ikinä nyt itseämme tahdommekaan palkita. Nyt ei sille palkinnolle pääse yksikään. Eikö? Ei kai kun koko maailma on seis! Eihän tämä nyt ihan näin mene. Meistä moni osaa sisäistää arkeensa pikamatkoja. Niin minäkin. En tarkoita mitään juoksuspurtteja, enkä maratoneja vaan ihan arkiaamun reippaita kävelylenkkejä koirapoikasen kera. Löydän joka aamu luonnosta erilaista kauneutta, vaikka vuodet kuluvat ja lenkit ovat aina samoja. Olen sen verran perso luonnon kauneudelle, että se kyllä panee tuon sydänalan kutisemaan. Minä hyrisen ja hymisen ja koirapoika puolestaan tekee kuperkeikkoja tuon tuostakin. Koirapoikaa kutisuttaa myös puskien ja maastojen tuoksut ja minua kaikenmoinen minkä silmä sattuu kohtaamaan.

Mutta palataanpa otsikon pariin. Tiedän ja varmasti sinäkin tunnet ihmisiä, jotka odottavat koko elämänsä pääsevänsä ns. Paratiisiin, joko rahatukun tai yllätyksen toivossa. Ja kun näin ei tapahdu, valuuko elämä hukkaan? Odottamista, odottamista vain. Onko mitään muuta keinoa pujahtaa pois tästä vallitsevan tilanteen ja median suitsuttamasta pelkohässäkästä? On! Sillä Paratiisi on sisällämme, jos niin haluat.

Hetkonen, mitäs puppua tämä on? No, pieni hetkinen, palataan ajassa pikkasen taaksepäin.  Raotan tätä pikkuisen, mutta sinun täytyy avata tuo ovi kokonaan, jos mielit oman paratiisisi löytää. Jo lapsena jokainen meistä osasi ”kulkea” tarinoiden sisällä ja se sai meidät haltioituneeseen tilaan. Muistatko? Milloin olimme Ruususen linnassa tai pahojen sisarpuolten hampaissa. Joku satu tai tarina saattoi jättää sinuun ikuisen kaihon tai jopa pelonsekaisen tunteen. Silloin todellakin osasit “tuosta noin vaan pujahtaa” mielikuvamaailmaan, kun toinen oli ”värittänyt” sinulle tarinan. Uskon, että muistat. Lapsena maailma on leikkien parissa aina niin kaunista miksi sen itse loimme. Olimme mestariluojia. Elokuvien ja kirjojen kautta pystyimme myös pääsemään toisenlaisiin maailmoihin.

Jokaisella meistä on myös omanlaisia tarinoita ja unelmia. Niiden avulla voimme luoda juuri tähän hetkeen oman Paratiisimme. Siis huokeimman matkan jokainen pystyy tekemään ihan tältä istumalta ja värittää sen juuri sellaiseksi kuin itse haluaa. Siellä sydämen ”povitaskussa” on se monen Paratiisi odottanut, sinunkin, kenties jo monia vuosia? On vain eläytymiskyvystä ja muististamme kiinni, kuka antaa sille elämän ja unelmoimalla siivittää itsensä hetkellisesti kauas tämän maailman hulinasta. Hetkinen lepoa keholle, mielelle, se pitää sydämenkin hyminätunnelmissa pitkän aikaa.

Yksi minun unelmistani on oma blogi, niiden monien unelmieni joukossa. Kaikilla unelmillani on kuitenkin yksi yhteinen piirre: auttaminen sanallisesti, kuvallisesti tai muuten tukien.  On aina yhtä mykistävää olla läsnä kun jokin kannustus, esimerkki tai muu tukeminen herättää ihmisessä niitä piilossa olleita erinomaisuuksia. Joskus tuo ahaa-elämys syttyy voimakorttieni avulla joita käytän työssäni, ratkaisukeskeisesti ja terapiatarkoituksessa. Ne ovat muutamassa muussakin terapiapaikassa käytössä ja ovat saaneet kiitosta. Niillä on uskomaton voima ja johdatus juuri oikeanlaisiin, sillä hetkellä työstettäviin asioihin. Siksipä niitä voi itse käyttää vaikkapa viikoittain ja antaa tiedostamattomalle mielelle herätyksen, sillä se kyllä vastaa kun oikea asia kolahtaa juuri kortin avulla…toimii hyvin! Ja ei, nämä eivät ole ennustuskortteja, mutta kummasti ne sujahtavat sopivaan saumaan.

Paratiisi on tänään ja tässä. Missä sinun Paratiisisi sijaitsee ja miten sinne kuljet?

*** Pirjo Kaskisola | Kirjoittaja on ratkaisukeskeinen kuvataideterapeutti ja luovan ilmaisutaidon ohjaaja


ELOKUU 2020

Mestariteoksia

Yksilöinä meistä jokainen kykenee luomaan mestariteoksia. Luovien menetelmien avulla pystymme kertomaan asioita, joille emme sanoja koe löytävämme. Pystymme avaamaan mielemme ja käsittelemään asioita, jotka luulimme jo unohtaneemme. Sisältämme kumpuava luovuus voi avata ovia asioille ja ihmisille, joita emme ennen välttämättä ymmärtäneet. Luovan prosessin terapeuttiset vaikutukset ovat niin valtavia, että jo ne itsessään voivat saada meidät sanattomiksi. Toisaalta myös luovan prosessin avulla voimme saada avattua niin valtavia tunnelukkoja, että ensimmäistä kertaa elämässämme löydämme sanoja asioille ja tunteille, joita tunnemme. Mikä näitä kahta yhdistää, on muutos.

Taideterapian potentiaali muutoksen edesauttajana ja sen tukimuotona on valtava. Sanoinkuvaamaton ja toisaalta myös lukemattomia ajatuksia mieleen tuova muutos. Ilman muutosta ei olisi jatkuvuutta, ei henkistä kasvua. Muutokset – varsinkin koettuna hetkenä raskailta tuntuvat, ovat niitä joiden potentiaali positiivisena ja henkisesti kasvattavana elämänkokemuksena on merkittävin. Koettelemuksista kasvamisen ja niistä oppimisen tukemisessa, luovuuden herättäminen on erittäin tehokas menetelmä.

Mestariteoksia luovaan elämään tarvittava luovuus löytyvät meistä jokaisesta. Luovia ei ole meistä vain jokunen – vaan jokainen. Jokaisella meistä on se, mitä luovuuteen tarvitaan. Luovien menetelmien käyttö yksilön kuntouttamisessa on ainutlaatuinen ja erittäin vaikuttava menetelmä. Taideterapian tehokkuutta ei sovi vähätellä. Taideterapia on parhaimmillaan avain suureen muutokseen.

Mitä ovat taiteelliset mestariteokset? Ne ovat hetkiä. Ne eivät ole vain taideteoksia, ne ovat kokonaisuuksia ja niiden yksityiskohtia. Mestariteoksia eivät suinkaan tee vain tunnetut ja ylistetyt taiteilijat. Mestariteos on lopputulos vapautuessasi mielesi kahleista. Se on rohkeutta ja mielen vapautta luoda. Taideterapia toimii myös uusien mestariteosten mahdollistajana.

Taideterapeuteilla on luovien menetelmien myötä loputtomasti työkaluja ja taideterapeuttisten harjoitusten määrää onkin mahdotonta laskea. Vain luovuus on rajana, eikä luovuudella suinkaan rajoja ole. Taideterapeutin avulla ja tuella on mahdollista löytää esimerkiksi kadoksissa ollut itseluottamus, itsekuri, itsenäisyys – jopa itsensä. Mahdollisuuksia ja tilanteita on lukemattomia.

Taideterapian avulla syntyvät mestariteokset ovat peilejä suoraan tekijänsä sieluun. Emme kuitenkaan voi tulkita niitä vain katselemalla ja olettamalla teoksessa olevista väreistä tai muodoista ihmisen syvimpiä ajatuksia. Mitä me kuitenkin voimme tehdä? Voimme olla aidosti kiinnostuneita ja kysyä. Me voimme kuunnella. Mestariteoksia on monenlaisia ja jokaisella niistä on oma tarinansa. Annetaan näiden teosten luojien itse kertoa niistä meille.

Kaikista mestariteoksista kiitollisena, alan opiskelija Olga.

*** Olga Laaksonen | Kirjoittaja on taiteilija ja ratkaisukeskeisen taideterapian menetelmäohjaaja sekä kuvataideterapeuttiopiskelija


HEINÄKUU 2020

Jos oisin T(ois-in) ajattelija. 

Kun päästin irti siitä, mitä olen, minusta tuli se, mikä voisin olla – Laotse

Sorrumme usein ajattelemaan, että luovuus on jotain suurta ja se vaatii tietyn tilan, tunnelman, taidon sekä kalliit tarvikkeet. Taiteelliseen boheemielämään ei kuulu arkiset askareet eikä tavalliset turhauttavat asiat. Onneksi se ei ole näin.

Meillä kaikilla on uskomuksia, mitkä eivät pidä paikkaansa. Joskus nämä uskomukset liittyvät suurempiin kokonaisuuksiin, kuten kaikki taiteilijat, taksikuskit, presidentit, huippumallit ja siivoojat ovat … Joskus taas ne liittyvät yksilöllisemmin toiseen ihmiseen tai itseen. Enhän minä osaa leipoa, maalata, pestä ikkunoita tai ajaa autoa. Voimme myös luulla liikoja. Kuka vain nyt osaa tuommoisen tehdä tai äkkiäkös sitä nyt vastaavan mestariteoksen rustaa. Ei heinän teko ole helppoa. Ei elämäkään aina ole. Silti vaikeinta saattaa olla muuttaa sisäisiä mielikuvia ja tarinoita, mitkä huomaamatta vaikuttavat elämäämme enemmän kuin uskommekaan.

Mistä tiedän tämän? Olen odottanut vaikka kuinka oikeaa hetkeä, milloin minkäkin asian suhteen. Olen yrittänyt suorittaa toiveitani ja kokenut samaisesta syystä kahta vahvempaa pettymystä itseäni kohtaan. Siitä on aika-ajoin muodostunut kierteitä. Kuulostaako tutulta?

Tarvitsemme tyhjää tilaa enemmän kuin uskommekaan. Alitajunta prosessoi jatkuvasti asioita, mitä emme välttämättä edes tiedosta päivätietoisuuden tasolla. Luemme signaaleja ympäristöstä, äänen sävyistä, valon määrästä ja lähes tulkoon kaikesta. Kun heräämme, aistimme hyvin nopeasti, onko lähellä muita ihmisiä, mikä vuorokauden aika on, onko meillä nälkä tai jano, kylmä tai lämmin. Pidämme sitä niin normaalina ettemme edes huomaa mitään tapahtuvan. Sisäinen koneistomme raksuttaa silti.

Emme myöskään aina huomaa kuinka puhumme itsellemme. Ainakin itse jään yllättävän usein kiinni itseni moittimisesta. En kehtaisi puhua kenellekään toiselle niin. En yleensä edes tiedosta ajattelevani niin. Sisäinen ääni on piilevämpi. Se kuiskaa salakavalasti.

Tässä lajissa pessimistikin pettyy. Siinä ei auta vaikka kuinka komentaisi itseään ryhdistäytymään. Tarvitsemme jotain, mitä tehdä toisin. Jotain, mikä rikkoo tavaksi muodostuneen kaavan ja pistää meidät kyseenalaistamaan uskomuksiamme. Luovuutta on kaikkialla. Maailma on siltä osin aina valmis.

Oivallukset eivät vaadi välttämättä tekemistä. Ne tarvitsevat tilaa tulla nähdyksi ja kuulluksi. Joskus voi olla tärkeää keskittyä johonkin epäolennaiseen, jotta saamme mielemme vaiennettua. Aikuisten värityskirjoista on tullut suosittuja. Ristikoita tehdessä muu maailma saattaa unohtua kokonaan. Vaihtoehtoja riittää vaikka kuinka.

Mitä jos emme yrittäisikään niin paljoa onnistua, suoriutua tai saavuttaa jotain. Sitä kautta olen saavuttanut suurimmat onnellisuuden ja vapautumisen tilat. Onnistumisia tulee ja menee. Niiden ei tulisi määrittää liikaa elämämme laatua. Juuri nyt voin tuntea, kuinka hengitys virtaa ja hartiat ovat rennot. Elämä on aina keskeneräistä. Vai onko se aina valmista?

Eihän perhonen
edes tiedä siivistään,
sehän lentää vain:
kukista ja tuulesta
juopunut keväänlehti.
– Arto Lappi, “Ei perhonen siivistään tiedä”

*** Johanna Vilén | Kirjoittaja on taideterapeutti, kuvataiteilija ja taideohjaaja


KESÄKUU 2020

Mikä tekee taiteesta hyvää tai huonoa? 

Ratkaisukeskeiset taideterapeutit ry:n virtuaalitaidenäyttelyi avautui kesäkuun ensimmäinen päivä yleisölle. Näyttelyyn pääsee sisälle maksuttomasti Ratkaisukeskeiset taideterapeutit ry:n sivuston kautta. Tutkaillessani näyttelyn antia ryhdyin jälleen pohtimaan sitä, mikä tekee taiteesta hyvää tai huonoa?

Taiteen arvottaminen hyvänä tai huonona on täysin subjektiivinen kokemus. Minulle hyvän taiteen luokittelu ei tässä mielessä ole vaikeaa, sillä koen hyvän taiteen sellaisena, joka tuo juuri minulle henkilökohtaisesti jonkin vahvan tunnetilan. Taideteosta tai näyttelyä katseltuani poistun teoksen edestä jonkin tunteen kanssa ja tämän tunteen kautta arvotan teoksen tai kokonaisen näyttelyn. Mikä sinulle on tärkeää taideteoksessa tai näyttelyssä? Onko se teoksiin kätkeytyvät tunteet vai kerronta, värit vai muotokieli? 

Makuasioista voi toki keskustella taiteenkin saralla, sillä monet hinnaltaan arvokkaat, historiallisesti merkittävät teokset eivät ole minua aina sytyttäneet. On jopa kuuluisia teoksia, kuten da Vincin Mona Lisa (1503-1517?), josta en pidä juuri lainkaan. Ennemmin katselen Mona Lisasta maalattuja humoristisia tulkintoja, kuten Duchampin L.H.O.O.Q. vuodelta 1919.  Toisaalta itse Duchampin readymade-teokset ovat omasta mielestäni esteettisesti merkityksettömiä ja lukeutuvat lähinnä huonoon taiteeseen, mutta näidenkin teosten idea ja sidonnaisuus teoriaan muuttaa teosten luonnetta ja arvoa. Tässä on siis kyse siitä erosta, millä mittarein itse arvotan taideteosta ja miten taidehistoriallisesti teoksia arvotetaan.

Olen kuullut jonkun joskus sanovan, että taide on huonoa silloin, kun sitä esitetään Museum of Bad Art:ssa (Internet sivusto, mutta myös galleria, joka sijaitsee Bostonissa). Kun taas taidetta esitetään jossakin muussa museossa tai galleriassa, on se hyvää; ja kun taide ei ole missään esillä se saattaa olla jopa nerokasta! On siis mahdollista, että taide on katsojan silmissä: taidetta voi olla ympärillämme koko ajan tai olla olematta. Taide ei rajoitu kerrontaan, väreihin eikä muotokieleen, vaan se elää ja muovautuu mielikuvituksessamme sekä tunteissamme. Jokainen teos kaipaa omanlaista katsojaansa.

Taiteen laadukkuutta voi siis määritellä katsoja itse. Museoissa ja gallerioissa näytettävästä taiteesta ei tarvitse olla yhtä mieltä. Museoissa ja gallerioissa työskentelevät taidekuraattorit kulloinkin valitsevat näytteille asetettavat teokset ja valintaprosessi voi olla varsin monimutkainen ja työläs hahmottaa. Taidenäyttelyissä on kuitenkin pitkälti kyse kulloisenkin näytteilleasettajan taidemausta, arvoista, mielenkiinnon kohteista ja päätäntävallasta, sekä kulloisenkin ajanjakson taidesuuntauksista ja ilmiöistä, jotka vaikuttavat teoksen arvottamiseen hyväksi taiteeksi.

Ratkaisukeskeiset taideterapeutit ry:n virtuaalinäyttely on mielestäni upea projekti, jossa yhdistyy luovuus, innovatiivisuus, erilaiset maut ja näkökulmat. Virtuaalinäyttelykin saa varmasti meiltä jokaiselta katsojalta erilaisia arvosanoja omien tulkintojen ja katsomisen tapojen myötä. Se voi olla joko hyvä tai huono tai molempia tai ei kumpaakaan! Mitä mieltä sinä olet näyttelystä?

*** Kirsi Hyötylä | Kirjoittaja on ratkaisukeskeinen kuvataideterapeutti, seksuaalineuvoja (NACS), seksuaaliterapiakoulutuksessa, sairaanhoitaja (YAMK), Master of Social and Health Care Management and Development ja yhdistyksen hallituksen jäsen


TOUKOKUU 2020

Maailma on kaunis, kaikesta huolimatta

Pysähtyminen, päivittäminen

Jokaisessa asiassa on aina löydettävissä hyvät ja huonot puolet. En muista, että minulla olisi oikeasti ikinä ennen ollut näin paljon aikaa itselleni. Teen töitä ihmisten kanssa ja ihmisiä varten hyvinvoinnin ja palvelun alalla. Kaikki tämä pohjautuu kuitenkin omakohtaisen kokemuksen kautta karttuneeseen tietoon ja taitoon. Jotta kertomani asiat voivat oikeasti auttaa toista ihmistä, on niiden oltava totta minussa. Olen käynyt läpi monenlaisia koulutuksia ja kursseja. Huomaan tämän yksinolon ja lisääntyneen käyttöajan olevan hyväksi mielikuvitukselle ja luovuudelle. Vaikka se ei aina helpolta tunnukaan, nyt on loistava tilaisuus työstää omia prosesseja. Joka tapauksessa ihmisen on hyvä elämänsä aikana aika ajoin pysähtyä itsensä äärelle ja kysyä, kuka minä tänään olen? Minne olen menossa? Onko suunta haluamani? Onko jokin korjausliike tarpeen? Mitä unelmia minulla on? Voisinko tehdä jotain askeleita sen toteuttamista kohden? Kokeile vastata näihin kysymyksiin, avoimesti, rehellisesti, omalla äänelläsi. Saatat yllättää itsesi.

Yhteys

Tunnustan, että olen niitä, joille tekniikan käyttö on ollut aika vastenmielistä. Tänä päivänä kuitenkin huomaan vain innostuvani kuullessani uusista mahdollisuuksista nähdä perhettä, ystäviä, tehdä töitä. Varsinkin videoyhteys on tullut merkittäväksi osaksi ihan jokapäiväistä ohjelmaa. Muuten olen hyvin fyysinen ihminen. Nyt, kun en voi jakaa hyvää oloa hieromalla, halata, mennä tapaamaan herkkisihmisiä, joista lähipiirini enimmäkseen koostuu, on sellainen kohta elämässä, että on katsottava kaikki uudestaan ja tehtävä perusteellinen päivitys.

Rutiinit ja aitous

Onneksi on käytettävissä monenlaisia työkaluja. Rutiinit on todettu moneen otteeseen olevan hyväksi, ihan kaikenlaisissa elämäntilanteissa. Aamuinen vesilasi, joku fyysinen harjoitus, sellainen kuin kehollesi sopii, siinä hyvä aamunaloitus aamupalaa unohtamatta. Puolen tunnin happihyppely, terveelliset päivän ruoat, jonkin paikan siistiminen, ylipäätään puhdas ympäristö. Itselle toimii hyvin jooga-DVD, josta olen valinnut omalle kehotyypille sopivan harjoituksen aamulla tehtäväksi. On ilo huomata, miten käsivarren lihakset ovat voimistuneet ja aina niin jäykkä ja kipeä selkäni on notkistunut. Mielenkiintoinen huomio oli, kun yhtenä päivänä tuli jotenkin huijattu olo. Ääni videolla olikin mekaaninen, hymystään ja kauniista sanoista huolimatta. Hetken mietittyäni huomasin vain tarvitsevani aidon ihmisen äänen ja sovin joogi-siskoni kanssa virtuaalin jooga-ohjauksen. Havaittu tarpeeni täyttyi yli äyräiden kun sainkin näytölle ihanan siskoni taitavan ohjauksen lisäksi hänen kaksi minulle niin rakasta lasta mukaan tekemään, oi!

Olla itselleen tosi

Olen käynyt omassa elämässäni voimakasta muutosta jo muutaman vuoden ajan. Luonteenomaista itselleni on ajatella ensin aina muita ja mikä heille mahdollisesti olisi parasta. Nyt viimeistään huomaan, ettei tämä ehkä kuitenkaan ole ihan toimiva malli. Hyväksyin alakerrassa asuvan eksäni ajatuksen ettei halata. Kaksi viikkoa meni, eikä kukaan koskenut minua. Olen myös hieroja ja tavallisesti aina halaan kaikkia, keille se vain sopii. Tämän fyysisen kosketuksen puutteen aiheuttama kipu sai minut lopulta avautumaan ja kertomaan ihmisille, jotka koin lähimmiksi, oman henkisen perheeni jäseniksi, että minä tarvitsen heidän halauksensa, vaikken mitään muuta, niin sen. Ja saamani halaukset tuntuivat syvälle sydämen sopukoihin asti, myös vastapuolelle. Kaikki me tarvitsemme toisia ihmisiä, ihan jokainen meistä.

Elämän pisin matka

Fyysisesti pisin reissuni on matka Intiaan. Siellä kulttuuri ja yhteiskunnan rakenne on niin erilainen. Matka oli monella lailla avartava ja ihana, rankkakin. Rankinta varmaan oli nähdä se köyhyys. Rampa mies, joka eteni liikenteen vilskeessä nostaen käsillään itsensä maasta ja heijaten alaruumiinsa pitkälle eteenpäin reippaasti, vahvasti. Koskettavinta, kun puoliksi pakotettiin ottamaan ainoat hökkelistä löytyneet banaanit. Hurmaavinta ne ihmiset siellä, joiden hymy ei ulotu vain silmiin, vaan miten koko vartalo pehmeni siihen hymyyn. Korkeinta ja puhtainta lapsille kouluissa opetettava asia, että kaikki me olemme toinen toistemme veljiä ja sisaria. Silloinen matkakumppanini totesikin viisaasti: pisin matka, jonka tässä elämässä teemme, on omien korviemme välissä.

Luottamus

Aiemmin elämässäni tapahtuneen haastavan jakson jälkeen menetin perusluottamuksen tunteen. Se tuntui samalta kuin maaperä altani olisi murtunut, sortunut ja kadonnut. Epämääräistä usvassa leijuvaa, määränpäätä vailla olevaa tunnetta kesti jonkin aikaa. Sitä oli hyvin vaikea sietää. Joku päivä vain päätin, että nyt saa riittää. Että nyt vain päätän luottaa. Eihän se noin vain käynyt. Kesti ihan muutaman vuoden, kun tietoisesti rakensin sen uudelleen. Nyt jo tiedän, että epävarmuudesta huolimatta kaikki on hyvin. Vaikka minusta tuntuu miltä, niin kaikki on aina hyvin. Tunteita tulee ja menee, muttei niihin tarvitse hukuttautua. Antaa niiden tulla, kuuntelee ne, sitten päästä menemään kiittäen viesteistään. Kaikki menee ohi ajallaan. Niin huonot kuin hyvältäkin tuntuvat tunteet, vaiheet, asiat kuin ajatkin. Siis hengitä, hengitä vain. Me olemme tässä yhdessä.

Tässä ja nyt

Etsin pitkään omaa juttuani maailmassa. Ratkaisukeskeisestä kuvataideterapiasta löysin sen. Käsillä tekeminen niin yksin kuin yhdessä, sekä muiden ihmisten auttaminen, vuorovaikutus ihmisten kanssa. Kaikki tämä yhdistyy siinä. Se soveltuu niin moneen, en jaksa lakata ihmettelemästä sen lempeää tehokkuutta. Olen oikeastaan ujo, enkä pidä esillä olemisesta, mutta, tätä asiaa haluan tuoda kaikkien tietoisuuteen. Jospa löytäisit itsellesi, läheisellesi, tuntemattomalle kanssakulkijalle apua, sisältöä, iloa!

Harjoitus

Mistä asioista saat iloa? Yksinkertaisia pieniä arjen asioita, joita voit toteuttaa nyt? Tämä ihana pieni harjoitus auttoi minua paljon. Laadi näistä lista, esim. kymmenen asiaa. Valitse sitten kolme parasta ja merkitse ne kalenteriisi. Lupaukset ylipäätään on tärkeä pitää. Etenkin lupaukset itsellesi. Yhtenä kertana minä askartelin kortteja ja lähetin ne kaukana asuville rakkailleni. Toisena iltana tein itselleni kuningattaren yrttikylvyn kynttilöineen ja ihanine tuoksuvine öljyineen. Kolmas oli haastavin. Rakastan tanssia. Olin päättänyt tanssia ulkona, ilman musiikkia. Pienen taistelun jälkeen sain patistettua itseni järven jäälle. Ihmisiä oli siellä hiihtämässä. Päätin olla välittämättä, ummistin silmäni, kuuntelin vain hetken, mikä liike kehostani löytyisi ja päästin irti. Se on ehkä ihanimpia hetkiä itseni kanssa ikinä.

Muista pitää itsestäsi huolta. Sinä olet se ihminen, jonka kanssa tämän elämän matkan teet. Pidä itsellesi antamat lupaukset. Löydä asiat, jotka tekevät sinut iloiseksi. Muista nauttia matkastasi! Maailma on kaunis, kaikesta huolimatta.

*** Sonja Harala | Kirjoittaja on ratkaisukeskeinen kuvataideterapeutti, kuvataiteilija (AMK) ja yhdistyksen hallituksen jäsen


HUHTIKUU 2020

Terapeutti erilaisten heijastuspintojen välisissä tiloissa

Haluan nostaa esiin itselleni tärkeän asian: lasten ja nuorten henkisen hyvinvoinnin. Elämme yhteiskunnassa, jossa suuressa määrin suositaan yksilön oman onnellisuuden tavoittelua. Tämä ei ole rakentava alusta nuoren mielen henkiselle kasvulle. Mielialahäiriöt kasvavat nopeasti 14 ikävuoden jälkeen ja aiheuttavat ahdistusta ja masennusta. Mielestäni tämä asia tulisi huomioida koulumaailmassa ja toimia ennaltaehkäisevästi.

Muun muassa koulumaailmasta putoamisen ennakoinnilla ja toimilla pienennettäisiin riskiä syrjäytymiselle ja mielenterveyshäiriöille. Mielenterveyttä voi oppia ja vahvistaa, se on elämäntaitoa, taitoa tunnistaa, sanoittaa ja ilmaista. Tällaista esimerkillistä toimintaa on toteutettu Hattulan kunnan alakouluikäisten keramiikkapajoissa.

Jo kuudetta kertaa kuvanveistäjä, keraamikko ja kulttuurialan opettaja Piela Auvinen on toiminut ohjaajana kuudesluokkalaisten pajatoiminnassa, jossa he ovat pohtineet ja työstäneet taiteen avulla nuorille tärkeitä asioita. On pohdittu mitä hyvää on maailmassa, toteutettu oma voimaeläin savesta, käsitelty eläinten suojelua ja siihen liittyviä tuntemuksia ja arvoja. On myös pohdittu omaan elämään sisältyviä hyviä asioita ja työstetty oman kiukun käsittelyä.

Piela Auviselle itselleen savi on taiteellisen kommunikaation ilmentämisväline ja pajoissaan hän tuo sen nuorille käyttöön mahdollistamaan heidän oman sisäisen maailmansa näkyväksi tekemistä. Tutussa ja turvallisessa ympäristössä näkyväksi tulevat yhteiset pohdinnat vahvistavat itsetuntoa ja ihmissuhdetaitoja. Kuunnellen ja kertoen. Tullessa kuulluksi ja hyväksytyksi, hyväksyen itsensä. Jokaisen omat voimavarat nousevat esiin vahvistuen. Elämän arvojen ja arvokkaaksi kokemien tavoitteiden pohdinnoissa on mielenterveyttä vahvistava vaikutus.

Kuvat: Luonnon- ja eläintensuojelu / Oma voimahahmo

Savi johdattelee omaan sisäiseen maailmaan. Konkreettisen muodon syntymisen matkalla saadut oivallukset ja ymmärrykset, sekä tunteiden näkyviksi tuonti itselleen ja muille on ratkaisukeskeisyyttä parhaimmillaan. Auvisen mielestä ei ole mielekästä tehdä savitöitä vain lopputuloksen tai pelkän tekemisen takia, kaikella toiminnalla tulee olla syvempikin merkitys ja itse ajatteluprosessi on se tärkeä osa pajoissa. Auvinen kertookin että pajojen keskeisiksi tekijöiksi ovat muodostuneet keskustelutaidot, pohtiminen sekä itsetuntemuksen kehittyminen. Keskustelujen hän kertoo usein laajentuneen erittäin syvällisiksi.

Pajojen päätteeksi nuoret ovat antaneet kirjallisen palautteen kokemuksestaan. Tämä osoittaa kunnioitusta ja arvostusta nuorta ja hänen tuntemuksiaan kohtaan ja on jo sinällään itsetuntoa vahvistavaa. Piela Auvisen oma avoimen utelias, kanssaihmiset hyväksyvä asenne taipuu rakentavaksi työvälineeksi nuorten ohjauksessa. Tällaisesta toiminnasta kertovia tarinoita ja Piela Auvisen kaltaisia ihmisiä kaivattaisiin lisää meidän nuortemme maailmaan. Tämä on vain yksi heijastuma laajasta alueesta jonka sisällä asuu syy-seuraus yhtälö. Omassa terapeutin työssäni kuulen ja näen toistuvasti kerrostuneiden ongelmakenttien perustusten syvänteisiin.

Piela Auvinen on ansioitunut taiteen ja kulttuurialan vaikuttaja. Häneen voit tutustua lähemmin osoitteessa www.piela.fi

*** Tiina Satukangas | Kirjoittaja on ratkaisukeskeinen kuvataideterapeutti ja kuvataiteilija


MAALISKUU 2020

Mikä ihmeen taideterapeutti?

Mietin, mistä näkökulmasta kirjoittaisin tämän oman blogivuoroni. Siitäkö mikä on taideterapian yhteiskunnallinen tilanne? Yrittäjyydestä taideterapeuttina? Taideterapian vaikuttavuutta todistellen vai menetelmän monista luovista käyttötavoista? Päädyin kuitenkin siihen, että kirjoitan blogin henkilökohtaisesta lähtökohdasta, siitä miksi uskon niin vahvasti taideterapian vaikuttavuuteen ja kuinka itse näen taideterapian menetelmänä.

Olen koulutukselta lähihoitaja, sosionomi ja ratkaisukeskeinen taideterapeutti. Työtä olen elämäni aikana tehnyt päiväkodissa, lastenkodissa, perhekodissa, nuorisoasiainkeskuksessa, nuorisotalolla, kotipalvelussa, kaupassa, maalikaupassa, kioskilla, huoltoasemalla, videovuokraamossa, vuodeosastolla, vaikeavammaisten asuntolassa, nuorten pajatoiminnassa, yksilö- ja ryhmävalmentajana nuorten hankkeessa, kuntouttavan työtoiminnan yksilövalmentajana, sosiaalisessa kuntoutuksessa yksilö ja ryhmävalmentajana ja nyt yrittäjänä. Humaani vasemmistolainen arvomaailmani koostuu kaikista näistä ihmiskohtaamisista, vähättelemättä henkilökohtaisen elämän kokemuksia.

Erilaisissa työyhteisöissä on aina erilaiset menetelmät ja tavoitteet. Ihmisten kanssa työskenneltäessä kaikissa paikoissa kuitenkin hyvin keskeisiä käsitteitä on ”asiakaslähtöisyys”, ”osallistaminen”, ”hyvinvointi” jne. Sitähän me sote-alalla haluamme; tehdä ihmisille hyvää.

Huolimatta tästä tahdostamme tehdä hyvää, meitä säätelee tekemisessämme monet byrokraattiset säännöt ja faktat: tuloksellisuus, aikarajat, tieteellinen näyttö, budjetit jne. Tässä ristitulessa sote-alan työntekijät joutuvat joskus venymään oman arvomaailmansa kanssa.

Se miksi itse olen päätynyt sote-alalle, on vilpitön kiinnostus ihmisyyttä kohtaan. En kyllästy koskaan siihen jännitykseen, mitä kohtaamaltani ihmiseltä voin oppia. Kun tapaamani uusi lapsi, nuori tai ihan minkä statuksen omaava ihminen tahansa alkaa minulle avata omaa elämäänsä, kokemaansa ja todellisuuttaan, on se joka kerta yhtä mykistävää ja kiinnostavaa.

Näiden pintojen heijastumien välissä on mahtavaa kulkea kuin Liisa ihmemaassa ja ihmetellä asioita ääneen. Ihmettelystä syntyy dialogeja, jotka avaavat näkökulmia. Minun ei tarvitse tietää, eikä olla asiantuntija, vaan saan olla ihmettelijä ja utelias. Riittää, että olen kiinnostunut aidosti, kun varsinainen asiantuntija eli asiakkaani kertoo omasta todellisuudestaan. Jotta oivalluksia syntyy, niiden täytyy olla itse tuotettuja. Juuri näistä uteliaista ja arvostavista dialogeista mahdollistuu oivallukset. Mikä minä olen sanomaan miten asiat ovat, kun en tiedä kokonaiskuvaa? Voin vain ihmetellä ja kysyä ja se riittää.

Ihmisen aivojen täytyy tehdä työtä, jotta kokemukset muuntuvat päässä sanoiksi. Toisille se on helpompaa, toisille vaikeampaa. Visuaalinen ihminen näkee päässään kuvia ja sanojen muodostamiseen on pidempi reitti kuin verbaalisilla ihmisillä, joilla taas kuvan tuottaminen saattaa olla vaikeampaa. Olemme erilaisia. Kuvataideterapia ei siis ole kaikkia varten. Ne visuaaliset ihmiset, jotka näkevät tarinat kuvina mielessään, saattaa ne myös kokea voimakkaammin nahoissaan. He ikään kuin katsovat elokuvana kaiken sen, mitä kuulevat. Asian kääntäminen toisinpäin onkin sitten heille vaikeampaa. Kun pitäisi sanoittaa tuntemaansa, näkemäänsä ja kokemaansa maailmaa, kuvasta saadaan väline, jota voidaan ihmetellä yhdessä. Tähän liitettynä kohtaaminen, näkökulmat ja aktiivinen kuuntelu tekevät työskentelystä taideterapeuttista.

Kun tämä kaikki toteutetaan suunnitellusti, ratkaisukeskeisessä viitekehyksessä, tavoitteita määrittäen, yksilöllisesti erilaisia tehtäviä ja materiaaleja valikoiden, saadaan aikaan mahtava kohtaamisen kenttä, jossa ihmisellä on mahdollisuus tutkia itseään, kokemuksiaan, löytää asioita, joiden avulla on selvinnyt, vahvistaa selviytymiskeinoja, oivaltaa osaamistaan, nähdä omaa ihmeellisyyttään ja mikä parasta, kaikki tallentuu kuviin, joihin voi palata yhä uudestaan. Se on taideterapiaa.

Taideterapiassa ei tarvitse keskittyä kartoittamaan toimintakyvyn rajoitteita eikä keskittyä vahvistamaan jotakin heikkoa osa-aluetta. Asiakkaan ei tarvitse osata valmiiksi mitään eikä kukaan arvostele sitä mitä hän on tai tekee. Saa olla juuri se mitä on ja löytää siitä sen kaiken kauneuden joka meistä ihan jokaisesta löytyy.

*** Elisa Pentikäinen | Kirjoittaja on ratkaisukeskeinen kuvataideterapeutti, sosionomi (AMK) ja yhdistyksen hallituksen jäsen


HELMIKUU 2020

Tutkimuksia taiteen voimaannuttavista vaikutuksista

The purpose of art is washing the dust of daily life off our souls” – Pablo Picasso –

Ratkaisukeskeisenä kuvataideterapeuttina on tärkeä seurata yhteiskunnan kehitystä, erilaisia trendejä sekä ajankohtaisia tutkimuksia. Näiden kautta voi tehdä uusia oivalluksia suhteessa oman työhön. Tutkimukset luovat myös pohjan reflektioille siitä, miten taideterapeuttina voisi omalta osaltaan olla mukana vaikuttamassa eri tasoilla yhteiskunnassa. Lähtökohtana taideterapiassa on, että jokainen henkilö on ainutlaatuinen yksilö. Samalla me kaikki elämme vahvasti integroituneena yhteiskuntaan ja kaikilla sosiaalisilla tasoilla on vaikutusta tapaamme hahmottaa ympärillä olevaa todellisuutta.

Ajattelin tässä kirjoituksessa yleisellä tasolla tarkastella ja referoida tuoreita tutkimuksia liittyen taiteen parantavaan voimaan. Kehittyäkseen ammatillisesti, on tärkeä seurata millaisiin tutkimustuloksiin sekä johtopäätöksiin on tieteellisellä tasolla päästy. Kaikesta löytyy aina jotain, jota voi käyttää omassa työssään joko sellaisena tai inspiraation pohjana uusille ajatuksille tai menetelmille.

Maailman terveysjärjestö WHO julkaisi 11.11.2019 raportin taiteiden merkityksestä ihmisen terveydelle ja hyvinvoinnille. Raportti on tähän mennessä laajin taiteiden, terveyden ja hyvinvoinnin vaikutuksia kokoava tutkimustulosten yhteenveto maailmassa. Raportti osoittaa yli 900 tutkimusartikkelin otoksellaan, kuinka taide voi vaikuttaa sekä ihmisten psyykkiseen että fyysiseen terveyteen kokonaisvaltaisesti. Tutkimustulokset ovat koottu yli 3000:sta eri puolilla maailmaa tehdyistä tutkimuksesta, jotka on raportoitu yksittäisinä tutkimuksina, erilaisina kirjallisuuskatsauksina, meta-analyyseina sekä metasynteeseinä.

Raportin tekijät käyttivät niin sanotulla ”scoping review”, eli kartoittavalla menetelmällä taiteen terveys- ja hyvinvointivaikutuksista tutkimuksia, joissa hyödynnettiin erilaisia tutkimusmetodeja. Raportti jakaa tutkimustulokset kahteen ryhmään: ennaltaehkäisevään terveystyöhön ja terveyden edistämiseen sekä sairauksien hoitoon ja hallintaan. Se osoittaa, että yhteydet taiteen, terveyden ja hyvinvoinnin välillä ovat monimuotoisia.

Taiteet toimivat monikanavaisesti ja niissä yhdistyy useita terveyttä edistäviä osatekijöitä. Näihin lukeutuvat sitoutuminen esteettiseen toimintaan, mielikuvituksen käyttö, aistien aktivointi, tunteiden herättäminen, kognitiivinen stimulaatio, sosiaalinen vuorovaikutus, liikkuminen, sitoutuminen terveyttä koskeviin teemoihin ja vuorovaikutus terveydenhuollon ympäristöjen kanssa.

Terveysvasteella tarkoitetaan mitä tahansa ärsykkeiden aiheuttamaa positiivista muutosta terveydessä. Taiteisiin osallistumisen terveysvasteet voivat olla psykologisia, fysiologisia, sosiaalisia sekä käyttäytymiseen liittyviä. Itsetunnon koheneminen, kognitiivisten voimavarojen aktivoituminen sekä tunteiden säätely ovat esimerkkejä psykologisesta terveysvasteesta. Fysiologisia terveysvasteita ovat esimerkiksi matalampi stressihormonivaste (kortisolin tasapainottuminen), sydän- ja verenkiertojärjestelmän toimintakyvyn vahvistuminen sekä parantunut immuunitoiminta. Sosiaalisia terveysvasteita voivat olla yksinäisyyden ja eristyneisyyden väheneminen tai sosiaalisen tuen vahvistuminen. Käyttäytymiseen liittyviin terveysvasteisiin kuuluvat lisääntynyt liikunta, terveellisemmät elintavat sekä taitojen kehittyminen.

Taiteen avulla voidaan ennaltaehkäistä sairauksia parantamalla hyvinvointia ja mielenterveyttä, sekä auttaa hoidossa ja sairauksien hallinnassa. Taiteella voidaan tukea traumaattisten kokemusten, riippuvuuksien ja akuuttien tilojen hoitoa sekä auttaa neurologisten haasteiden kanssa eläviä. Taideterapian avulla on jopa onnistuttu vähentämään rauhoittavien lääkkeiden käyttöä. Taide voi aktivoida aivojen muistikeskusta vaikuttaen pitkäkestoiseen muistiin lievemmissä muistisairauksissa. Taiteiden välityksellä voidaan tukea saattohoidossa olevia, tehdä surutyötä, sekä lisätä sairaalahoidossa olevien viihtyvyyttä ja rentoutumista.

Masennuslääkkeiden kulutus on yli kuusinkertaistunut 15 vuoden kuluessa Suomessa. Ongelman ratkaisuun on tarjolla muitakin vaihtoehtoja kuin lääkkeet. Taidelähtöisillä menetelmillä voidaan päästä käsiksi syihin ja tunteisiin. Taide luo yhteyttä ihmisen omaan mieleen, tunteisiin ja muistoihin. Sen tiedetään vähentävän post-traumaattista stressiä. Taidekokemukset tuovat mieleen asioita, auttavat yhdistelemään, kokemaan ja tuntemaan ihmisenä olemisen maailmaa. Taiteiden vaikutusmekanismissa on jotain samankaltaista kuin placebon tutkimuksiin liittyvissä mielen sisäisissä vaikutuksissa. Taide tukee yhteyttä tunnemuistoihin ja sitä kautta kokemus elämän hallinnasta yleensä kohenee. Lisäksi taide tuo elämään muuta sisältöä, kuin oman terveyden tarkkailun.

Taidetoiminta hyödyntää usein olemassa olevia resursseja innovatiivisesti ja voi samalla vastata terveydenhuollossa monimutkaisiin haasteisiin, joihin ei vielä ole olemassa terveyenhuoltoratkaisuja. WHO:n julkaisemassa raportissa taiteelle annetaan itseisarvo, joka tuottaa sekä tekijälle että kokijalle esteettisiä ja emotionaalisia elämyksiä, mielikuvia ja uutta luovia oivalluksia.

Tutkimus myös osoittaa, että taide voi kehittää lääkärien ja muiden terveydenhuollon ammattilaisten kliinisiä taitoja, kuten visuaalista diagnosointikykyä ja kommunikointia. Taide ja taideteokset hoitoympäristössä vaikuttavat useimpiin potilaisiin ja henkilökuntaan myönteisesti.  Taiteen sosiaaliset vaikutukset näkyvät vuorovaikutuksen sekä tasa-arvon lisääntymisenä. Taiteesta ja yhteisestä taidetoiminnasta hyötyvät kaiken ikäiset sekä kotona että hoitoyksikössä asuvat.

Taidetta yli sata tuntia vuodessa kuluttavilla on osoitettu selvästi olevan parempi psyykkinen hyvinvointi, kuin niillä, joilla taideosallistumista ei ollut yhtään tai sitä oli alle sata tunti vuodessa. Annos-vastevaikutus on myös osoitettavissa: mitä enemmän osallistumista erilaisiin kulttuuriaktiviteetteihin, sitä parempia terveysindikaattoreilla mitatut tulokset olivat.

Taideyliopiston Arts Equal hankkeessa on tutkittu, miten taide ja kulttuuri julkisina palveluina voisivat lisätä yhteiskunnallista tasa-arvoa ja hyvinvointia 2020-luvun Suomessa. Kyseessä on siis Taideyliopiston koordinoima monitieteellinen tutkimushanke, joka on yksi suurimmista taiteiden ja taidepedagogiikan tutkimushankkeista Suomen historiassa. The Arts as Public Service: Strategic Steps towards Equality on kestoltaan 6 vuotta (toukokuu 2015-huhtikuu 2021).

Arts Equal-tutkimushankkeessa taiteen perinteistä asemaa Suomessa tutkitaan uudelleen siten, että taide ymmärretään kaikille tasapuolisesti kuuluvana peruspalveluna, joka edistää laaja-alaisesti hyvinvointia. Hanke tuottaa uutta tietoa siitä, miten taiteen nykyisiä palveluja tulisi kehittää tasa-arvon ja hyvinvoinnin näkökulmasta luovan ja osallistavan kansalaisuuden vahvistamiseksi. Toisaalta hankkeessa analysoidaan esimerkiksi kouluissa, taiteen perusopetuksessa sekä sosiaali- ja terveyssektoreilla toteutettujen osallistavien taiteen ja taidekasvatuksen interventioiden hyvinvointivaikutuksia.

Hankkeessa sovelletaan systeemistä ajattelua taiteen yhteiskunnallisten vaikutusten hahmottamiseksi sekä esitetään suosituksia poliittisen päätöksenteon tueksi ja taiteen uusien palvelujen vakiinnuttamiseksi. Projekti toteutetaan tiiviissä yhteistyössä ministeriöiden, aluehallinnon, kuntien ja järjestöjen kanssa.

Taiteen ja sairaanhoidon yhteys ei ole uutta, vaan siinä palataan lääketieteen alkujuurille. Kun käytössä ei ollut lääkkeitä tai muita tehokkaita hoitovälineitä ajateltiin, että kauneus ja taide parantavat viemällä ajatukset pois omasta kivusta ja pahasta olosta. Siksi myös sairaalat pyrittiin sijoittamaan kauniiseen ympäristöön, jossa oli riittävästi raitista ilmaa ja sekä ulkoilumahdollisuuksia.

”Taide ei toimi, kuten täsmälääke, että otetaan pilleri taidetta, niin se toimii. Sen tulee lähteä vapaaehtoisuuden pohjalta”, toteaa Arts Equal hankkeen johtaja Kai Lehikoinen. Tarvitaan lisää tutkimuksia siitä, mitkä ovat niitä konkreettisia mekanismeja, joilla taide vahvistaa terveyttä ja hyvinvointia.

Lehikoinen pitää WHO:n raporttia yhtenä osoituksena siitä, että on tapahtunut iso muutos ajattelussa siitä, mitä terveys on. Nyt lähestytään uudestaan WHO:n määritelmää vuodelta 1948, jonka mukaan ihminen on terve, jos hänellä on kykyä ja voimia toimia itsenäisesti. Terveys nähdään dynaamisena prosessina, jossa korostuu terveyden edistäminen ja osallisuus sekä yksilön että yhteiskunnan hyväksi. Lähtökohtana on holistinen ihmiskäsitys, jossa fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen kohtaavat suhteessa eri elämäntilanteisiin ja elintapoihin.

Kulttuurin saatavuus sote-palveluissa on ollut opetus- ja kulttuuriministeriön kärkihanke tällä hallituskaudella. Ministeritasolla on linjattu toimia, joilla pyritään edistämään taiteen ja kulttuurin saatavuutta sosiaali- ja terveydenhuollossa. Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Kati Myllymäki on ollut mukana suositusta laatineessa asiantuntijaryhmässä. Sairaala- ja laitosympäristön viihtyisyydellä on suuri merkitys ihmisten hyvinvoinnille.  Kauniisti rakentamisen ei tarvitse olla kalliimpaa kuin rumasti rakentaminen. Sairaalan värit ja se, miten luonnonvalo tulee rakennukseen sisään, voivat lisätä ihmisen hyvinvointia tai kasvattaa kuormitusta. Suunnittelussa tulisi ottaa huomioon, miten rakennus sijoittuu luontoon. Paimion sairaalan suunnitellut arkkitehti Alvar Aalto sanoi aikoinaan, että sairaala on rakennuksena parantamiskone.

Taide- ja kulttuuriosallistumista on tutkittu useiden viiteryhmien piirissä, mutta eläkesiirtymässä olevan väestön mahdollisuudet taiteen harrastamiseen ovat tähän saakka jääneet vähemmälle huomiolle.

Tutkimuksen mukaan taiteen ja kulttuurin palveluita käyttää säännöllisesti tai usein hieman yli puolet (51 %) vastaajista. Vain 12 % kertoi, ettei käytä lainkaan kyseisiä palveluita. Merkittävin tekijä taidetoimijuudessa on aiempi harrastuneisuus. Sen sijaan huomattavia eroja sukupuolten, ansiotason tai työmarkkinastatuksen perusteella tutkimus ei osoittanut. ”Taide ei voi olla lääke, jos henkilö ei koe sitä itselle merkitykselliseksi. Jos taiteella halutaan vaikuttaa ikääntyvien hyvinvointiin, tulisi varmistaa läpi elämän jatkuva taidetoimijuus eli monipuolinen, osallistuva ja merkityksiä luova suhde taiteeseen. Tärkeää on siis aktiivisuus jo työelämän aikana”, kertoo tutkijatohtori Tuulikki Laes Taideyliopistosta.

Vanhuuseläkkeelle siirtyneiden harrastuneisuutta ja hyvinvointia selvitettiin kyselytutkimuksella, jonka tulokset julkistettiin iAreena-seminaarissa Helsingissä 7.2.2020. Kyselytutkimuksen yhdessä Ilmarisen kanssa laatinut Arts Equal-tutkimusryhmä halusi selvittää, mikä on tuoreiden eläkeläisten hyvinvoinnin tila, taiteen ja kulttuurin merkitys eläkesiirtymässä sekä mitkä asiat tuottavat eriarvoisuutta taiteen, kulttuurin ja palveluiden saavutettavuudessa.

WHO:n raportti osoittaa, että taiteen terveys- ja hyvinvointivaikutuksiin – tai laajemmin kulttuurihyvinvointityöhön liittyy paljon vahvuuksia ja mahdollisuuksia. Taiteeseen kohdistuu siis paljon odotuksia. Taidealaan liittyy myös haasteita, jotka näyttäytyvät esimerkiksi tutkimustulosten tulkinnan ja suositusten toimeenpanon haasteina. Esimerkiksi taidetutkimuksissa on annettu taiteelle itseisarvo toimijana terveyden ja hyvinvoinnin kentällä. Taiteen positiiviset vaikutukset eivät kuitenkaan tapahdu itsestään, vaan ne syntyvät yksittäisten ihmisten, yhteisöjen, organisaatioiden ja instituutioiden halusta ja tarpeesta toteutuvana tarkoituksellisena toimintana. Taiteen toteutumiseksi arjessa ihmisille tulee järjestää mahdollisuuksia kokea ja tehdä taidetta. Käytännössä tarvitsemme lisää tietoa taidetta työssään käyttävän henkilökunnan, taideterapeuttien ja taiteilijoiden työstä sekä työskentelymenetelmistä. Samalla saamme tärkeitä työkaluja moniammatillisen yhteistyön ymmärtämiseen sekä yhteiskehittämiseen.

Taideterapioiden vaikuttavuudesta on julkaistu useita suomalaisten ja ulkomaalaisten yliopistojen tutkimuksia. Kokemukset ja tutkimukset sosiaali- ja terveydenhuollon kentällä osoittavat, että taideterapiat ovat tarpeellinen osa sosiaali- ja terveysalan palvelujen valikoimaa ja niiden kysyntä kasvaa koko ajan.

Laillistamaton ammatti on ollut taideterapiatahojen yhteisenä huolena jo pitkään. Suomessa on noin 300 koulutettua kuvataideterapeuttia, 600 musiikkiterapeuttia ja 80 tanssi- ja liiketerapeuttiä. Noin 60% taideterapeuteista toimivat yksityisinä palveluntuottajina ja 40% sosiaali- ja terveysalojen sekä opetus- ja kasvatusalojen muiden ammattinimikkeiden sisällä. Suomessa on tehty taideterapioista noin 20 väitöskirjaa, 150 pro gradu-tutkielmaa ja yli 100 ammattikorkeakoulun opinnäytettä.

Taideterapian ammattinimike on virallistettu viidessä eri Euroopan maassa: Itävallassa, Isossa-Britanniassa, Virossa, Latviassa ja Liettuassa. Monessa Euroopan maassa on parhaillaan menossa samankaltaisia hankkeita yhdistää eri taideterapian muodot yhden ammattinimikkeen alle ja suojata taideterapeutin ammattinimike osana terveydenhuollon ammattinimmikkeistöä.

Ratkaisukeskeiset kuvataideterapeutit toimivat hyvin moninaisilla työkentillä ja mahdollisuudet vaikuttaa ovat rikkaat. Teemme arvokasta, mielekästä ja kiehtovaa työtä, josta voimme olla ylpeitä. Tuemme ja rohkaisemme asiakkaitamme omannäköiseen elämään sekä ohjaamme luovin keinoin unelmia kohti. Yhteiskunnallisella tasolla voimme, miettiä mitkä voisivat olla juuri ne meidän oma vahvuutemme, joiden kautta osallistumme taidelähtöisen toiminnan sekä tiedon jakamiseen. Verkostoituminen ja yhdessä tekeminen ovat tässä kokonaisuudessa keskeisessä roolissa. Tulevaisuus on täynnä mahdollisuuksia, jonka ulottuvuudet avautuvat, kun lähdemme avoimin mielin tutkimusretkelle tarkkailemaan niitä eri näkökulmista.

** Lähteet: Health Evidence network synthesis report 67. What is the evidence on the role of the arts in improving health and well-being? A scoping review. World Health Organzation. 11.11.2019. Näkökulmia WHO:n taidetta ja terveyttä käsitteleviin raportteihin. Taideyliopisto 28.11.2019. www.uniarts.fi. Potilaan lääkärilehti. Taide todella vaikuttaa terveyteen. 4.2.2020. Potilaan lääkärilehti. Taiteessa on paljon käyttämätöntä potentiaalia. 18.1.2018. Lääkärilehti. Lisää taidetta ja kulttuuria sairaaloihin. 15.3.2019. Tutkimus: Taiteen harrastaminen työikäisenä tuo hyvinvointia eläkevuosiin. Beta.uniarts.fi. 7.2.2020.Taideterapeutista halutaan laillistettu ammatti. SAMK 11.11.2019. Taiteet, tasa-arvo ja hyvinvointi-hanke 2015-2021. www.artsequal.fi

*** Nina Sundberg | Kirjoittaja on ratkaisukeskeinen kuvataideterapeutti, ratkaisukeskeinen psykoterapeutti (VET), psykiatrinen sairaanhoitaja (AMK) ja yhdistyksen hallituksen jäsen


Tammikuu 2020

Kuvan erityislaatuisuudesta

Maalattiin sitä ennenkin

Taide on yhtä vanha kuin ihminen. Taiteen parantava vaikutus on tiedetty ihmisen historian alkuajoilta saakka. Kuvia on tehty monipuolisesti jo paljon ennen kuin nykyinen kuvataide- ja taiteilijakäsite ovat edes syntyneet. Taiteen tekeminen on ihmisellä ollut aina myötäsyntyinen tapa ja inhimillinen taipumus siinä missä puheen ja työkalujen valmistaminen ja ihminen onkin tehnyt kuvia historiansa alusta lähtien. Kuvat ovat liittyneet usein uskontoihin ja niillä on katsottu olleen parantavia voimia. Näin kuvista periaatteessa edelleenkin ajatellaan: kuva on moniulotteinen taso ja kertoo aina sekä tekijälle että katsojalle paljon.

Amerikkalaista psykologia ja psykoterapeuttia Margaret Naumburg kutsutaan taideterapian äidiksi. Hän perusti vuonna 1914 lapsille tarkoitetun koulun ”Walden School”, jossa korostettiin luovan kokemuksen, taiteen ja mielikuvituksen keskeistä merkitystä lasten terveelle kasvulle. Hänen lähestymistapansa korosti, että piilotajunta löytää ilmaisukeinon paremmin kuvien kuin sanojen avulla. Toinen merkittävä henkilö oli englantilainen kuvataiteilija Adrian Hill, joka otti ensimmäisenä käyttöön termin ”taideterapia” vuonna 1942 kuvaamaan niitä taiteen parantavia ja voimauttavia vaikutuksia, joita oli omakohtaisesti itse havainnut kuntoutuessaan itse sairastamastaan tuberkuloosista.

Kuvataideterapia löysi paikkansa

Noista päivistä on tieto ja havainnot kuvan terapeuttisista vaikutuksista kasvaneet huomattavasti ja runsas kuvaan ja sen käyttöön liittyvä tutkimus- ja kokemusaineisto hoitotyössä on johtanut siihen, että kuvataideterapia on saanut oman paikkansa terapeuttisessa kontekstissa. Kuvataideterapeuttinen teoria on kehittynyt psykoanalyysin, taiteen ja psykologian teorioiden yhdistelmänä koska sillä ole varsinaisesti omaa perusteoriaa.

Tiedetään, että taiteen harrastaminen, tuottaminen tai sen katsominen on itsessään terapeuttista ja sitä voidaan hyvinkin käyttää eräänlaisena itsehoidon välineenä. Sen lisäksi taideterapian käytöstä hoidollisessa muodossa on kuitenkin olemassa myös tieteellistä tutkimusnäyttöä. Taideterapian vaikuttavuutta on tutkittu sekä neurotieteen että laboratoriolääketieteen menetelmin. Tutkimalla aivoja ja niiden toimintoja neurotieteellisesti on saatu taideterapian tehoa selventäviä tuloksia esimerkiksi kuvien vaikutuksesta tunteisiin, ajatuksiin ja ihmisen hyvinvointiin. Tulokset ovat hyvin myönteisiä.

Kuvataideterapian erityislaatuisuutta kuvataan usein kuvan, terapeutin ja asiakkaan muodostaman kolmion avulla. Tämä kuvataideterapian kolmiosuhde on erityislaatuinen suhteessa psykoteraterapioihin sillä kunkin osatekijän ominaisuudet tuo siihen omat erityiset piirteensä ja vaikutusmahdollisuutensa. Kolmiosuhde tarkoittaa sitä, että taideterapiassa otetaan huomioon kunkin kolmion osatekijän välille muodostuva vuorovaikutustila ja niitä pidetään keskenään tasavertaisina. Näin ollen kuva tuo yhden uuden tason verrattuna psykoterapioihin.

Ajatuksista kuviksi

Kuvataideterapiassa syntynyt kuva mahdollistaa sellaisten asioiden kuvaamisen ja käsittelemisen, joille ei ole sanoja, selkeää muotoa tai sanat ovat vasta syntymässä asiakkaan mielessä. Kuvaa ei myöskään tarvitse aina edes selittää sanoin, se vaikuttaa ihmiseen kuvan omalla kielellä. Tämä on yksi taideterapian suurimmista vahvuuksista: luova työskentely tuo terapiaan mahdollisuuden sanattomien kokemusten ilmaisuun, käsittelyyn ja jakamiseen omalla erityislaatuisella tavalla. Kun psykoterapioissa keskitytään terapeutin ja asiakkaan väliseen kanssakäymiseen ja siinä vaikuttaviin prosesseihin, niin taideterapiassa pyritään huomioimaan kaikkien kolmen tekijän vuorovaikutus tasaveroisina vaikuttavina elementteinä.

Ihmisen psyykestä tiedetään, että kognitiivisen tietoisuuden ulkopuolelle jäävät elämään usein mm. traumaattiset kokemukset, jolloin ne voivat olla ihmisellä vain visuaalisina muistikuvina tai kehollisina aistimuksina. Näin ollen niille ei ole välttämättä sanoja vaan ne ovat olemassa vain sanattomana tietona. Ne voikin toisinaan olla helpompi ilmaista kuvan välityksellä. Mm. siihen kuva on oiva väline.

Psykoanalyytikko Winnicott otti käyttöön termin ”transitionaalitila”, joka tarkoittaa sellaista tilaa missä kuvitelmat ja todellisuus kohtaavat. Se on ulkoisen ja sisäisen maailman välissä oleva erityinen tila, jossa ihmisen luovuus ja leikillisyys kohtaavat. Tässä luovassa tilassa on mahdollista tehdä kokeiluja, jolloin syy- ja seuraussuhteita voidaan vapaasti ja ennakkoluulottomasti kyseenalaistaa. Näin voidaan saada aikaiseksi uusia näkökulmia, uudenlaisia ratkaisuyrityksiä ja keinoja ilman että se vaikuttaa vahingollisesti terapian ulkopuoliseen maailmaan. Tällaisen tilan käyttö kuvallisesti mahdollistaa ymmärryksen itseään kohtaan jolloin myötätunto omia ajatuksia ja kokemuksia kohtaan lisääntyy.

Taiteellisuus ja taideterapia

Usein kuulee sanottavan, että taideterapiaan ei voi tulla, koska ei osaa maalata tai piirtää. Moni tuntuu ajattelevan, että tulisi olla taiteellisesti lahjakas, jotta taideterapiasta voisi olla hyötyä. Yllättävän monella on se käsitys, että taideterapia vaatii taiteellisia lahjoja ja jotain erityisiä kykyjä, jotta voisi maalata kuvia jolloin pääsisi kiinni omiin ajatuksiin tai tunteisiinsa. Ikään kuin muutoksen mahdollisuus tai omien tuntemusten kuvaksi tekeminen olisi kiinni siitä, kuinka lahjakas visuaalisesti on. Näinhän ei tietenkään ole.

Ihmisen ajatukset ja tunteet eivät välitä taiteellisuudesta, ne vain tulevat ja menevät. Ne eivät vähääkään anna painoarvoa sille mikä niiden ilmiasu on, niillä on aivan muu tehtävä. Kuvataideterapian eräs ydintehtävistä on saada vuorovaikutussuhde kuvan, kuvantekijän ja terapeutin välille. Kaikilla ihmisillä (joitain ääritapauksia lukuun ottamatta) on aina sisäsyntyinen taito saada sisäinen maailma ulkoiseen todellisuuteen visuaalisesti näkyväksi. Ihan jokaisella.

Kuva on kunkku

Kuva toimii sillanrakentajana sisäisen ja ulkoisen maailman välillä. Kuvaa ei tarvitse selittää sanoilla koska se puhuu omaa kieltään. Kuvan kieli voi usein olla suorempaa kuin selittävät sanat. Kuva siis tuo mahdollisuuden ja kanavan sanattomien kokemusten ja tunteiden ilmaisuun ja käsittelyyn. Se on kuvan suurin lahja ja etu. Kuva kykenee kyllä välittämään monenlaisia viestejä ja tunnetiloja asiakkaan mielenmaisemasta mutta sen tulkinta tulee jättää asiakkaan vastuulle. Usein asiakkaat odottavat tai pelkäävät terapeutin näkevän kuvassa jotakin mitä he eivät itse siellä näe. Ja näinhän ei tietenkään ole.

Taideterapiassa työstetään usein omia henkilökohtaisia ristiriitoja tai merkityksiä, jotka aiheuttavat ihmiselle negatiivisia oireita, esteitä tai muita elämää hankaloittavia asioita. Kuvien kautta on mahdollista käsitellä vaikeita ja ristiriitaisiakin tunteita. Taidetyöskentelyn, eli omaehtoisen, kuvallisen tekemisen, tiedetään vahvistavan asiakkaan aktiivista ja tasavertaista suhdetta terapeuttiin – hieman eri tavalla kuin psykoterapioissa.

Näin ollen puheen piiriin voidaan saada myös sellaisia mielen sisältöjä, joita muilla keinoin olisi vaikea tai mahdoton tavoittaa. Kuvan kyky ylittää yksilöllinen tietoisuus ja liittää yksilöt toisiinsa tekee siitä voimallisen vaikuttajan terapiassa.

Yhdessä katsotaan

Terapeutin tehtävä on toimia kanssakulkijana yhteisellä tutkimusmatkalla kuvien maailmaan. Terapeutti voi toimia refletoijana, tunnistajana, hän voi kuulla ja nähdä mitä asiakas tekee. Hän voi antaa sanoja ja tuoda mielikuvia esiin. Hän voi kysyä tai kyseenalaistaa, hän voi tutkia ja kannustaa. Hän ei kuitenkaan voi kertoa mistä on kyse tai mikä on värien tai kuvien merkitys, sen tekee asiakas itse. Terapeutti antaa sanat tai ilmaisun mutta ei merkityksiä. Ei koskaan.

Kuvataideterapeutti ei anna vastauksia asiakkaan kysymyksiin tai ongelmiin vaikka niin asiakas voisi tai ehkä haluaisikin ajatella. Kuvakaan ei sinällään anna vastauksia mutta se toimii sanattomana kanavana ja ilmaisukeinona sellaisille asioille, tunteille ja ajatuksille, joille ei ole sanoja. Kuva kertoo aina jotakin, sillä on paljon sanottavaa. Aina.

*** Lähteet: Rankanen & Hentinen & Mantere: Taideterapian perusteet 2007. Haapasalo Elisa: Kuva kantaa 2012.

*** Satu Vilponen | Kirjoittaja on ratkaisukeskeinen kuvataideterapeutti ja yhdistyksen puheenjohtaja