Osaatko pujahtaa Paratiisiin, vaikka koko maailma on seis?

Mikään elämässä ei saisi olla liian vakavaa.  Ei edes näinä päivinä. Moni meistä kaihoilee milloin mihinkin ja eikä ihme, sillä maailma on tulvillaan upeita, ennen kokemattomia paikkoja. Matkustaminen ja sen mukana tuoma elämys antavat arkeen ripauksen kiitollisuutta ja myös arvostuksen tunnetta kotimaatamme kohtaan. Se on kuin pieni palkinto kaikesta, mistä ikinä nyt itseämme tahdommekaan palkita. Nyt ei sille palkinnolle pääse yksikään. Eikö? Ei kai kun koko maailma on seis! Eihän tämä nyt ihan näin mene. Meistä moni osaa sisäistää arkeensa pikamatkoja. Niin minäkin. En tarkoita mitään juoksuspurtteja, enkä maratoneja vaan ihan arkiaamun reippaita kävelylenkkejä koirapoikasen kera. Löydän joka aamu luonnosta erilaista kauneutta, vaikka vuodet kuluvat ja lenkit ovat aina samoja. Olen sen verran perso luonnon kauneudelle, että se kyllä panee tuon sydänalan kutisemaan. Minä hyrisen ja hymisen ja koirapoika puolestaan tekee kuperkeikkoja tuon tuostakin. Koirapoikaa kutisuttaa myös puskien ja maastojen tuoksut ja minua kaikenmoinen minkä silmä sattuu kohtaamaan.

Mutta palataanpa otsikon pariin. Tiedän ja varmasti sinäkin tunnet ihmisiä, jotka odottavat koko elämänsä pääsevänsä ns. Paratiisiin, joko rahatukun tai yllätyksen toivossa. Ja kun näin ei tapahdu, valuuko elämä hukkaan? Odottamista, odottamista vain. Onko mitään muuta keinoa pujahtaa pois tästä vallitsevan tilanteen ja median suitsuttamasta pelkohässäkästä? On! Sillä Paratiisi on sisällämme, jos niin haluat.

Hetkonen, mitäs puppua tämä on? No, pieni hetkinen, palataan ajassa pikkasen taaksepäin.  Raotan tätä pikkuisen, mutta sinun täytyy avata tuo ovi kokonaan, jos mielit oman paratiisisi löytää. Jo lapsena jokainen meistä osasi ”kulkea” tarinoiden sisällä ja se sai meidät haltioituneeseen tilaan. Muistatko? Milloin olimme Ruususen linnassa tai pahojen sisarpuolten hampaissa. Joku satu tai tarina saattoi jättää sinuun ikuisen kaihon tai jopa pelonsekaisen tunteen. Silloin todellakin osasit “tuosta noin vaan pujahtaa” mielikuvamaailmaan, kun toinen oli ”värittänyt” sinulle tarinan. Uskon, että muistat. Lapsena maailma on leikkien parissa aina niin kaunista miksi sen itse loimme. Olimme mestariluojia. Elokuvien ja kirjojen kautta pystyimme myös pääsemään toisenlaisiin maailmoihin.

Jokaisella meistä on myös omanlaisia tarinoita ja unelmia. Niiden avulla voimme luoda juuri tähän hetkeen oman Paratiisimme. Siis huokeimman matkan jokainen pystyy tekemään ihan tältä istumalta ja värittää sen juuri sellaiseksi kuin itse haluaa. Siellä sydämen ”povitaskussa” on se monen Paratiisi odottanut, sinunkin, kenties jo monia vuosia? On vain eläytymiskyvystä ja muististamme kiinni, kuka antaa sille elämän ja unelmoimalla siivittää itsensä hetkellisesti kauas tämän maailman hulinasta. Hetkinen lepoa keholle, mielelle, se pitää sydämenkin hyminätunnelmissa pitkän aikaa.

Yksi minun unelmistani on oma blogi, niiden monien unelmieni joukossa. Kaikilla unelmillani on kuitenkin yksi yhteinen piirre: auttaminen sanallisesti, kuvallisesti tai muuten tukien.  On aina yhtä mykistävää olla läsnä kun jokin kannustus, esimerkki tai muu tukeminen herättää ihmisessä niitä piilossa olleita erinomaisuuksia. Joskus tuo ahaa-elämys syttyy voimakorttieni avulla joita käytän työssäni, ratkaisukeskeisesti ja terapiatarkoituksessa. Ne ovat muutamassa muussakin terapiapaikassa käytössä ja ovat saaneet kiitosta. Niillä on uskomaton voima ja johdatus juuri oikeanlaisiin, sillä hetkellä työstettäviin asioihin. Siksipä niitä voi itse käyttää vaikkapa viikoittain ja antaa tiedostamattomalle mielelle herätyksen, sillä se kyllä vastaa kun oikea asia kolahtaa juuri kortin avulla…toimii hyvin! Ja ei, nämä eivät ole ennustuskortteja, mutta kummasti ne sujahtavat sopivaan saumaan.

Paratiisi on tänään ja tässä. Missä sinun Paratiisisi sijaitsee ja miten sinne kuljet?

*** Pirjo Kaskisola | Kirjoittaja on ratkaisukeskeinen kuvataideterapeutti ja luovan ilmaisutaidon ohjaaja