Mikä tekee taiteesta hyvää tai huonoa? 

Ratkaisukeskeiset taideterapeutit ry:n virtuaalitaidenäyttelyi avautui kesäkuun ensimmäinen päivä yleisölle. Näyttelyyn pääsee sisälle maksuttomasti Ratkaisukeskeiset taideterapeutit ry:n sivuston kautta. Tutkaillessani näyttelyn antia ryhdyin jälleen pohtimaan sitä, mikä tekee taiteesta hyvää tai huonoa?

Taiteen arvottaminen hyvänä tai huonona on täysin subjektiivinen kokemus. Minulle hyvän taiteen luokittelu ei tässä mielessä ole vaikeaa, sillä koen hyvän taiteen sellaisena, joka tuo juuri minulle henkilökohtaisesti jonkin vahvan tunnetilan. Taideteosta tai näyttelyä katseltuani poistun teoksen edestä jonkin tunteen kanssa ja tämän tunteen kautta arvotan teoksen tai kokonaisen näyttelyn. Mikä sinulle on tärkeää taideteoksessa tai näyttelyssä? Onko se teoksiin kätkeytyvät tunteet vai kerronta, värit vai muotokieli? 

Makuasioista voi toki keskustella taiteenkin saralla, sillä monet hinnaltaan arvokkaat, historiallisesti merkittävät teokset eivät ole minua aina sytyttäneet. On jopa kuuluisia teoksia, kuten da Vincin Mona Lisa (1503-1517?), josta en pidä juuri lainkaan. Ennemmin katselen Mona Lisasta maalattuja humoristisia tulkintoja, kuten Duchampin L.H.O.O.Q. vuodelta 1919.  Toisaalta itse Duchampin readymade-teokset ovat omasta mielestäni esteettisesti merkityksettömiä ja lukeutuvat lähinnä huonoon taiteeseen, mutta näidenkin teosten idea ja sidonnaisuus teoriaan muuttaa teosten luonnetta ja arvoa. Tässä on siis kyse siitä erosta, millä mittarein itse arvotan taideteosta ja miten taidehistoriallisesti teoksia arvotetaan.

Olen kuullut jonkun joskus sanovan, että taide on huonoa silloin, kun sitä esitetään Museum of Bad Art:ssa (Internet sivusto, mutta myös galleria, joka sijaitsee Bostonissa). Kun taas taidetta esitetään jossakin muussa museossa tai galleriassa, on se hyvää; ja kun taide ei ole missään esillä se saattaa olla jopa nerokasta! On siis mahdollista, että taide on katsojan silmissä: taidetta voi olla ympärillämme koko ajan tai olla olematta. Taide ei rajoitu kerrontaan, väreihin eikä muotokieleen, vaan se elää ja muovautuu mielikuvituksessamme sekä tunteissamme. Jokainen teos kaipaa omanlaista katsojaansa.

Taiteen laadukkuutta voi siis määritellä katsoja itse. Museoissa ja gallerioissa näytettävästä taiteesta ei tarvitse olla yhtä mieltä. Museoissa ja gallerioissa työskentelevät taidekuraattorit kulloinkin valitsevat näytteille asetettavat teokset ja valintaprosessi voi olla varsin monimutkainen ja työläs hahmottaa. Taidenäyttelyissä on kuitenkin pitkälti kyse kulloisenkin näytteilleasettajan taidemausta, arvoista, mielenkiinnon kohteista ja päätäntävallasta, sekä kulloisenkin ajanjakson taidesuuntauksista ja ilmiöistä, jotka vaikuttavat teoksen arvottamiseen hyväksi taiteeksi.

Ratkaisukeskeiset taideterapeutit ry:n virtuaalinäyttely on mielestäni upea projekti, jossa yhdistyy luovuus, innovatiivisuus, erilaiset maut ja näkökulmat. Virtuaalinäyttelykin saa varmasti meiltä jokaiselta katsojalta erilaisia arvosanoja omien tulkintojen ja katsomisen tapojen myötä. Se voi olla joko hyvä tai huono tai molempia tai ei kumpaakaan! Mitä mieltä sinä olet näyttelystä?

*** Kirsi Hyötylä | Kirjoittaja on ratkaisukeskeinen kuvataideterapeutti, seksuaalineuvoja (NACS), seksuaaliterapiakoulutuksessa, sairaanhoitaja (YAMK), Master of Social and Health Care Management and Development ja yhdistyksen hallituksen jäsen