Kategoria kirjoituksia kuvataideterapiasta

Heinäkuu 2020

Jos oisin T(ois-in) ajattelija. 

Kun päästin irti siitä, mitä olen, minusta tuli se, mikä voisin olla – Laotse

Sorrumme usein ajattelemaan, että luovuus on jotain suurta ja se vaatii tietyn tilan, tunnelman, taidon sekä kalliit tarvikkeet. Taiteelliseen boheemielämään ei kuulu arkiset askareet eikä tavalliset turhauttavat asiat. Onneksi se ei ole näin.

Meillä kaikilla on uskomuksia, mitkä eivät pidä paikkaansa. Joskus nämä uskomukset liittyvät suurempiin kokonaisuuksiin, kuten kaikki taiteilijat, taksikuskit, presidentit, huippumallit ja siivoojat ovat … Joskus taas ne liittyvät yksilöllisemmin toiseen ihmiseen tai itseen. Enhän minä osaa leipoa, maalata, pestä ikkunoita tai ajaa autoa. Voimme myös luulla liikoja. Kuka vain nyt osaa tuommoisen tehdä tai äkkiäkös sitä nyt vastaavan mestariteoksen rustaa. Ei heinän teko ole helppoa. Ei elämäkään aina ole. Silti vaikeinta saattaa olla muuttaa sisäisiä mielikuvia ja tarinoita, mitkä huomaamatta vaikuttavat elämäämme enemmän kuin uskommekaan.

Mistä tiedän tämän? Olen odottanut vaikka kuinka oikeaa hetkeä, milloin minkäkin asian suhteen. Olen yrittänyt suorittaa toiveitani ja kokenut samaisesta syystä kahta vahvempaa pettymystä itseäni kohtaan. Siitä on aika-ajoin muodostunut kierteitä. Kuulostaako tutulta?

Tarvitsemme tyhjää tilaa enemmän kuin uskommekaan. Alitajunta prosessoi jatkuvasti asioita, mitä emme välttämättä edes tiedosta päivätietoisuuden tasolla. Luemme signaaleja ympäristöstä, äänen sävyistä, valon määrästä ja lähes tulkoon kaikesta. Kun heräämme, aistimme hyvin nopeasti, onko lähellä muita ihmisiä, mikä vuorokauden aika on, onko meillä nälkä tai jano, kylmä tai lämmin. Pidämme sitä niin normaalina ettemme edes huomaa mitään tapahtuvan. Sisäinen koneistomme raksuttaa silti.

Emme myöskään aina huomaa kuinka puhumme itsellemme. Ainakin itse jään yllättävän usein kiinni itseni moittimisesta. En kehtaisi puhua kenellekään toiselle niin. En yleensä edes tiedosta ajattelevani niin. Sisäinen ääni on piilevämpi. Se kuiskaa salakavalasti.

Tässä lajissa pessimistikin pettyy. Siinä ei auta vaikka kuinka komentaisi itseään ryhdistäytymään. Tarvitsemme jotain, mitä tehdä toisin. Jotain, mikä rikkoo tavaksi muodostuneen kaavan ja pistää meidät kyseenalaistamaan uskomuksiamme. Luovuutta on kaikkialla. Maailma on siltä osin aina valmis.

Oivallukset eivät vaadi välttämättä tekemistä. Ne tarvitsevat tilaa tulla nähdyksi ja kuulluksi. Joskus voi olla tärkeää keskittyä johonkin epäolennaiseen, jotta saamme mielemme vaiennettua. Aikuisten värityskirjoista on tullut suosittuja. Ristikoita tehdessä muu maailma saattaa unohtua kokonaan. Vaihtoehtoja riittää vaikka kuinka.

Mitä jos emme yrittäisikään niin paljoa onnistua, suoriutua tai saavuttaa jotain. Sitä kautta olen saavuttanut suurimmat onnellisuuden ja vapautumisen tilat. Onnistumisia tulee ja menee. Niiden ei tulisi määrittää liikaa elämämme laatua. Juuri nyt voin tuntea, kuinka hengitys virtaa ja hartiat ovat rennot. Elämä on aina keskeneräistä. Vai onko se aina valmista?

Eihän perhonen
edes tiedä siivistään,
sehän lentää vain:
kukista ja tuulesta
juopunut keväänlehti.
– Arto Lappi, “Ei perhonen siivistään tiedä”

*** Johanna Vilén | Kirjoittaja on taideterapeutti, kuvataiteilija ja taideohjaaja


1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16